Haasteiden kevät

Vuoden vaihtuessa on usein tapana fiilistellä kulunutta vuotta iloineen ja suruineen, ja kääntää sitten katse tulevaan. Jotkut voivat odottaa tulevaa vuotta toivoa täynnä, sitoutuen erilaisiin projekteihin ja haasteisiin, jotka tekevät tästä vuoden vielä edellistäkin mahtavamman. Mutta entä jos tulevan vuoden ajattelu tuntuukin mahanpohjaa kutkuttavan innostuksen sijaan kylmänväreinä selkärangassa?

Nyt eletään taas sitä aikaa kun puoli Suomea viljelee erilaisia lupauksia: On tipatonta tammikuuta, laihdutusprojekteja, vegaanihaasteita… Omat lupaukseni liittyvät usein sokerin syönnin lopettamiseen, eivätkä kestä edes yhtä päivää, kun aattoyön juhlimisen jälkeen se jouluna puoliksi syöty konvehtirasia alkaa näyttää entistäkin houkuttelevammalta. Tämä kuvaa aika hyvin omaa suhtautumistani koko uudenvuoden hypetykseen: On hienoa, että maapallomme on jälleen kerran selviytynyt päätä huimaavasta kierroksestaan auringon ympäri, mutta elämä jatkuu vuonna 2016 kuten ennenkin. Sinänsä on silti ihan tervettä, että edes joskus pysähdymme miettimään omaa elämäämme hyvine ja huonoine puolieen. Vaikka alun innostus laantuisikin, voi se toimia silti alkusysäyksenä hitaamalle, pysyvämmälle muutokselle.

Itselleni tuleva vuosi, ja etenkin kevät 2016 tulee olemaan vaikea. Elämä koettelee läheisiäni nyt todella, mikä vaatii paljon myös itseltäni. Kourallinen rakkaimpia ystäviäni lähtee, tai on jo lähtenyt, opiskelemaan ulkomaille. Kaikkien henkilökohtaisten haasteiden lisäksi opiskelut tulevat nyt vaatimaan enemmän kuin koskaan aiemmin: Viime kevään vaihto-opiskelun takia käymättä jääneet kurssit ovat edessäni, samoin kuin tämän kevään kurssit ja kandidaatintutkielma. Uuden opintotuen erikseen kandi- ja maisterivaiheelle jakavan säädöksen ansiosta opintotukeni katkeaa maaliskuussa, eikä jatku ennen kuin olen saanut paperit ulos. Painetta valmistumiselle on siis taloudellisistakin syistä, kun koko elämänsä rahoittaminen pelkästään lainalla tuntuu tässä valtion taloustilanteessa vähän.. noh, ahdistavalta.

Sopiva määrä haasteita elämässä pitää vireänä ja ruokkii kunnianhimoa. Kuormalavallinen niskassa ei kuitenkaan tunnu enää kivalta. Kaiken pohtiminen kerralla tekee voimattomaksi, tehden ihan tavallisistakin arjen haasteita jättimäisiä mörköjä. Siispä perinteisen itsensä kehittämissuunnitelman sijaan minulla on selviytymissuunnitelma. Siihen sisältyvät päivittäiset, melko vaatimattomat tavoitteet, jotka on mahdollista suorittaa vaikka loskaa sataisi niskaan, sekä hiukan suuremmat viikottaiset päämäärät, joihin voi tarttua niinä parempina päivinä kun jaksamista riittää. Tavoitteet eivät sisällä ainoastaan opiskelua, vaan myös liikuntaa ja muita jaksamisen kannalta tärkeitä juttuja. Näin aion välttää lamaantumisen, sen etten liian ison kuorman takia jää ainakaan toimettomaksi. Olen myös hyväksynyt etten ehkä saavuta päämäärääni aikataulussa, mutta aion kuitenkin viedä elämääni eteenpäin pala kerrallaan. Keskityn päivittäisiin tavoitteisiini, vieden ne loppuun yksitellen ja toivon mukaan kun toukokuun lopulla katson ylös kokonaisuuteen, huomaan että kaikki onkin valmista.

 

Ja kuten ystäväni kanssa eilen kahvilla totesimme: Jos kaikki menee pieleen, voi aina myydä omaisuutensa ja lähteä pyhiinvaellukselle Japaniin (https://en.wikipedia.org/wiki/Shikoku_Pilgrimage).