Päivä arkeani: maanantai

Tällä viikolla pääsette seuraamaan enemmän tai vähemmän mielenkiintoista arkielämääni oikein lähietäisyydeltä. Luvassa siis mahdollisimman rehellisiä päivityksiä tekemisistäni, viikon jokaiselta päivältä.

7:00 Herätyskello soi. Pää sumeana nousen ylös, suurin piirtein 4 tunnin yöunien jälkeen. Nukahtamisvaikeudet ovat valitettavasti arkipäivääni, mutta kieltämättä viikonlopun valvominen ei yhtään auttanut asiaa. Syön jogurttia, yritän näyttää ihmiseltä ja tallustan yliopistolle.

8:15 Mikä olisikaan parempi aloitus viikolle, kuin aamuinen ruotsintunti. Opettaja pitää yllärinä sanakokeen, ja saan kymmenesosan pisteistä.  Sanakokeet ovat vain itseämme varten, eivätkä ne vaikuta kurssiarvosanaan, mutta surkean menestyksen häpäisemänä päätän kuitenkin opetella sanat seuraavaksi kerraksi. Luennolla opetellaan myös ilmaisemaan mielipiteitä ruotsiksi ja muistan yhtäkkiä olevani kunnon viherituhippisuvakkipiiperö. Ei se mitään, sellaisia me mantsalaiset tyypillisesti vähän ollaan.

9:45 Luento päättyy, kipaisen opintosihteerin luona ja lähden talsimaan kotiin. Tarvitsen lisää unta, eikä päivälle ole tiedossa enempää luentoja.

11:?? Lounastauko ja pari tuntia lepoa

 

WP_003373 (1)

Jumppapallo tietokoneluokassa parantaa työergonomiaa

14:05 Tapaan lääkiksestä jo pian valmistuvaa ystävääni Educariumilla sijaitsevassa opiskelijaravintolassa nimeltään Macciavelli. Syödään lohipyöryköitä ja puhutaan elämänvalinnoista.

16:00 Venähtäneen lounaan jälkeen palaan vihdoin yliopistonmäelle ja maantieteen laitoksen hiljaiseen tietokoneluokkaan. Selailen kesätyöpaikkoja ja edellisten vuosien kandidaatintutkielmia. Kirjoitan ideoita ylös omaa kandiani varten.

18:45 Painelen takaisin Educariumille YO-pump –tunnille. Mukana pumppaamassa on useampikin ystävä, joten kivaa on.

Ceviche

Ceviche

21:00 Tänään on Etelä-Amerikkaan lähdön vuosipäivä, ja sen kunniaksi kokkaan meille isin kalastamista ahvenista Perun kansallisruokaa cevicheä. Telkkarista tulee Game of Thrones ja syödään kämppikseni kanssa itsemme kipeiksi. Nukkumaan mennään nyt vähän puolenyön jälkeen.

 

Päivän opiskelusaldo jäi aika vähäiseksi, mutta muuten olosuhteisiin nähden ihan hyvä meininki. Huomenna opiskellaan sitten vähän vakavammin!