Päivä arkeani: torstai

Tasainen arki sai vauhtia, kun Turussa vietettiin pikkulaskiaista, yhtä vuoden suurimmista opiskelijatapahtumista.

 

10:00 Saan nauttia luentovapaasta päivästä ja herätä millon tykkään. Aurinko paistaa ikkunoista sisään ja tiedossa on kaunis päivä.image

11:00 Yritän lukea muutaman tunnin ennen tulevia rientoja. Monet tarvitsemistani kirjoista ja muista materiaaleista on saatavilla sähköisinä, joten kirjastoonkaan ei tarvitse lähteä. Keskittyminen kuitenkin herpaantuu jatkuvasti, ja prokrastinaation iskiessä päädyn hoitamaan kasveja ja pyyhkimään pölyjä.

15:00 Vedän maastonvihreät haalarini jalkaani, täytän termospullon minttukaakaolla ja nappaan viimeiselle retkelleen lähtevän punaisen uhripulkkani kainaloon. On aika suunnata kohti puolalanmäkeä! Mäellä on täyskohina päällä, kun eri puolilta Suomea paikalle saapunut haalarikansa kannustaa mäkikisassa parhaiten suoriutuvia joukkueita samalla kun pussailevat pussauskopissa, kylpevät paljussa, lentävät härän selästä rodeossa ja pomppivat pomppulinnassa. Musiikki pauhaa ja ammutaan ilmaan pari rakettiakin. Tapahtumaa organisoivalla kauppakorkeakoulun opiskelijajärjestöllä on tainnut olla budjetti kohdillaan. Ilmeisesti viime vuosina sattuneiden onnettomuuksien johdosta mäenlaskua kontrolloidaan nyt enemmän, eikä mitään eeppisiä läheltäpiti -tilanteita pääse syntymään. Suurin osa opiskelijoista keskittyy kaikkeen muuhun kuin pulkanlaskuun, mutta minulle se on tapahtuman ykkösjuttu!

 

image

Viimeiset laskut auringon laskiessa. Muut ovat jo lähteneet baarikierroksilleen.

 

17:?? Suurin osa opiskelijoista on lähtenyt suorittamaan baarikierrosta, jonka aikana tarkoituksena on kerätä eri baareista mahdollisimman paljon leimoja karttaansa. Mitä enemmän leimoja on kerännyt, sitä korkeamman tutkintoarvon saa, ja leiman saamiseksi on jostain karttaan määritetystä baarista ostettava juoma. Naiset saavat korkeimman tutkinnon 12 leimalla, miehet tarvitsevat 15, ja tutkinnon suoritettuaan saa palkinnoksi arvoisensa haalarimerkin, jota voi sitten ylpeänä esitellä kavereilleen. Baarikierros päättyy johonkin lukuisista afterski-klubeista.

Itse en ole koskaan näistä baarikierroksista innostunut, ja tälläkin kertaa mennään mäkitapahtuman jälkeen kaveriporukan kesken ystävän kämpille viettämään iltaa. Myöhemmin illasta siirrymme vielä muutamaksi tunniksi Baariin (paikan nimi todella on Baari), joka on ehdottomasti Turun kivoimpia chillailupaikkoja.

23:?? Tulen kotiin. Introvertti sisälläni huutaa lepoa yleensä jo kuuden tunnin sosialisoinnin jälkeen, joten vaikka kaverit jatkoivatkin vielä varjobileisiin Dynamoon, koin mukavammaksi käpertyä sohvalle leffaa katsomaan.

 

Vaikka oma kuvailuni jäi päivän aikana vähiin, voi tapahtumaa fiilistellä tästä viime vuoden videokoosteesta!