Ammattina maantieteilijä

Ehkä joku siellä ruudun toisella puolella harkitsee maantieteen opiskelua yliopistossa. Kun aikeista kertoo kavereille ja sukulaisille, nousee ilmaan paljon kysymyksiä, joihin voi olla hankala vastata. ”Mitä mantsaa opiskellut voi tehdä?” ”Mikä susta sit tulee?” Niinpä. Mihin tarvitaan maantiedettä?

”Maantieteilijä” ei ole mikään varsinainen ammattinimike, kuten ei ole historioitsija tai valtiotieteilijäkään. Täällä valmistutaan luonnontieteiden kandidaateiksi ja myöhemmin filosofian maistereiksi. Yhteiskuntatieteellisen luonteensa takia maantiede on hyvin yleissivistävä koulutus, mistä voi tulla fiilis, ettei ole oikein minkään alan asiantuntija. Maantieteen poikkitieteellisyys ja holistisuus voidaan kuitenkin heikkouksien sijaan nähdä sen suurimpina vahvuuksina: Sekä yhteiskunnallisten että luonnontieteellisten tekijöiden ymmärtäminen ja kokonaisvaltainen tarkastelu on maantieteilijälle ominaista ja erittäin tärkeää esimerkiksi ympäristönmuutosta tai konflikteja tutkiessa, ja ennen kaikkea niitä ennustettaessa. Esimerkiksi tämänhetkinen pakolaiskriisi on hyvinkin tyypillinen tutkimusaihe maantieteilijöille. Kaiken lisäksi alueellinen asiantuntemus on meikäläisten valttikortti.

Ehkä selkein ammatti, johon täältä voi valmistua, on maantieteen ja biologian opettaja. Lukemalla maantieteen rinnalla pitkät sivuaineet biologiasta ja pedagogiikasta saa pätevyydet toimia aineenopettajana yläkoulussa ja lukiossa. Laajempia työllisyysnäkymiä tarjoilee kuitenkin tutkijalinja, jolle omaltakin vuosikurssiltani jokainen on päätynyt. Tutkijalinja kiehtoo mahdollisuuksien runsaudella, sillä maantieteessä tutkimusalueena voi olla jokin yksittäinen mikroalue tai koko maailma. Nykyisin maantieteen tutkimus on paljolti ratkaisujen etsimistä ympäristökysymyksiin ja alueiden kehittämiseen liittyviin haasteisiin, mutta kokonaisuudessaan kenttä on valtava. Tutkimusaiheet voivat vaihdella esimerkiksi kaupunkitilan sosiaalisesta hierarkiasta uusien pohjavesialueiden kartoittamiseen, eli hyvinkin yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta kovaan luonnontieteeseen.

Sivuaineet vaikuttavat huomattavasti ammatilliseen suuntautumiseen. Ainakaan Turun yliopistossa maantieteen opiskelijoiden sivuaineiden valintaa ei ole rajoitettu, joten kaikki tiedekunnat ovat periaatteessa avoinna mantsalaisille. Käytännössä opiskelijat pysyvät silti paljon oman tiedekuntansa sisällä, sillä perinteisimpiä sivuaineita ovat kokemuksieni mukaan biologia, ympäristötiede, tilastotiede ja geologia, mutta myös kauppatieteet, kehitystutkimus, kestävä kehitys ja valtio-oppi. Muissa yliopistoissa luetaan paljon myös arkkitehtipuolen juttuja, kuten yhdyskuntasuunnittelua. Mukaan mahtuu silti myös niitä, jotka poistuvat tallatulta polulta valitsemalla sivuaineensa humanistisesta tiedekunnasta tai lääkiksestä.

Tutkijalinjalta maisteriksi valmistuttuaan voi työpaikka löytyä niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta, tai vaikka kansainvälisestä organisaatiosta. Osa jää yliopistolle tekemään jatko-opintoja ja toimimaan tutkijoina ja lehtoreina. Erilaiset asiantuntija-, suunnittelu- ja hallintotehtävät ovat yleisiä ja kohteina voivat toimia esimerkiksi yliopistot, kunnan matkailu-, suunnittelu- tai kehittymispalvelut, alueellista asiantuntemusta kaipaavat yritykset, ympäristökeskukset, maa-ja metsätalousministeriö, ulkoasiainministeriö, Suomen konsulaatit/suurlähetystöt, YK, ympäristövirastot tai kansalaisjärjestöt. Tilastoja, ammattinimikkeitä ja palkkatasoja pääsee tarkemmin, joskin yhä puutteellisesti, tarkastelemaan täältä.

Maantieteilijän työnäkymiin ei siis ole yhtä oikeaa vastausta. Yleissivistävällä koulutuksella voi tehdä kaikennäköistä kivaa, ja moniin työpaikkoihin pelkkä ”filosofian maisteri” CV:ssä riittää koulutustaustaksi. Paljon riippuu loppujen lopuksi itsestään ja siitä miten omaa osamistaan kehittää ja markkinoi työnantajille. Tämä voi olla aluksi hämmentävää, mutta opiskellessa kuviot selkenee. Ensimmäisen vuoden opetusohjelmaan sisältyy kurssi, jolla eri tyyppisiin hommiin päätyneet maantieteilijät käyvät kertomassa omista urapoluistaan, ja epävirallisia alumnivierailuja tulee vastaan myös myöhemmin.

Mikä musta sitten tulee isona? En itsekään tiedä vielä varmaksi, mutten kanna siitä huolta. Todennäköisesti tulen työelämässäkin keskittymään ympäristönsuojelu-ja kehitysteemoihin, ja ihanteellista olisi toima jonkin sortin asiantuntijana aiheeseen liittyvissä projekteissa ja hankkeissa. Mielessä ovat myös kansalaisjärjestöt ja ulkomaat. Ensimmäinen työpaikka saadaan kuulemma usein paikkatieto-osaamisen(GIS) avulla, sillä se on jotain konkreettista, johon työnantajat voivat tarttua vielä raakojen vastavalmistuneiden kohdalla. Paikkatietomenetelmiä hyödynnetään nykyisin valtavasti lähes kaikissa ympäristöön liittyvissä hankkeissa, joten niiden hallitseminen on itsellenikin todella tärkeää. Tie unelmaduuniin on siis pitkä, mutta tärkeintä —ja ehkä hauskintakin— on nauttia matkasta.