Koska opiskeluni tällä hetkellä koostuu paljolti gradun kirjoittamisesta, voisin kertoa siitä jotain.

 

Kerroin aikaisemmin, vuodenvaihteen tienoolla, gradustani ja siitä, kuinka aion kirjoittaa sen tämän kevään aikana valmiiksi. Tarkalleen ottaen en osaa vielä sanoa, miten työ tulee valmiiksi, mutta voisin sanoa sen olevan aikataulussa. Joskaan viivytyksiin ei ole paljoa varaa. Haluan tehdä työni kunnolla. Gradun tekeminen on ollut yllättävän mieluisaa puuhaa. Teenkin sitä melkein päivittäin, jos minulla vain on aikaa muulta. Vain tämän blogin kirjoittaminen, muutamien tenttikirjojen lukeminen ja jotkin päivittäiset askareet ja sosiaaliset aktiviteetit menevät aikataulullisesti gradun kirjoittamisen edelle.

 

Olin tuossa pari viikkoa sitten flunssassa, enkä sairaana jaksanut jatkaa tutkielmaani eteenpäin. Esimerkiksi lähdeteosten hakeminen kirjastoista olisi ollut turhan raskasta. Flunssasta parannuttuani tietokoneeni sanoi itsensä irti, ja uuden hankkimisessa meni viikko. Yhteensä pari viikkoa töitten seisomista oli hankala paikka. Pelkästään gradun jatkaminenkin pysäyksen jälkeen tuottaa ehkä hieman ylimääräistä työtä. Toisaalta kirjoitukseensa saa mukavasti etäisyyttä pienen tauon jälkeen. Täytyy kuitenkin toivoa, ettei enempää tällaisia tarpeettomia taukoja työhön tule.

 

Aiheenihan on tuotesijoittelu suomalaisessa populaarimusiikissa. Tutkin ilmiötä, joka Suomessa on (vielä) melko vähäinen, ainakin verrattuna esim. amerikkalaiseen populaarimusiikkiin. Sen enempää vielä paljastamatta kerron, että tutkimukseni on tapaustutkimus. Olen ottanut muutaman suomalaisen artistin tarkempaan syyniin. Tuotesijoittelua siis tapahtuu myös populaarimusiikissa. Olet ehkä nähnyt televisio-ohjelmien yhteydessä ilmoituksen: ”Ohjelma sisältää tuotesijoittelua”. Myös musiikkikappaleissa on tuotesijoittelua, joka on eräänlainen tuotteiden markkinoinnin muoto. Se voi tapahtua esimerkiksi niin, että mainitaan jokin tuote kappaleen sanoituksissa, näytetään jokin logo kappaleen musiikkivideolla, tai että jokin tietty brändi näkyy vaikka levynkannessa. Kaikki tuotteiden maininnat ja tuotemerkkien näkyminen ei kuitenkaan ole tuotesijoittelua, vaan tuotesijoittelu on käytännössä aina vastikkeellista. Vastikkeellisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että artisti saa vaikkapa vaatteita tai rahaa taholta, joka mainostaa tuotettaan artistin videolla tai kappaleessa. Jos rahaa tai muita etuja ei artistille päin ole liikkunut, on vaikeampi perustella, että brändin mainitseminen olisi ollut tuotesijoittelua.

 

Gradun kirjoittaminen on ollut minusta yllättävän mukavaa puuhaa. On mukava löytää uusia puolia tutkimaansa aiheeseen ja kirjoittaa ne osaksi suurempaa kokonaisuutta. Varsinkin, kun graduni aihe on suomessa vähän tutkittu, on minulla melko paljon tilaa tehdä omaa tutkimustani. Pitäisiköhän sittenkin harkita vielä tarkemmin tutkijan uraa, kun tämä niin mieluiselta puuhalta vaikuttaa? Noh… ehkä sellaisen harkinnan aika ei ole tänään. Tänään kirjoitan vielä gradua ja teen muita tärkeitä asioita.

 

Aivan piakkoin, ehkä tällä tai ensi viikolla aion kertoa, miten musiikkitieteelle haetaan opiskelijaksi. Samalla tavoin, kuin musiikkitieteeseen haetaan, haetaan myös muihin taiteidentutkimuksen oppiaineisiin. Ensimmäinen askel hakemisessa on korkeakoulujen yhteishaku, joka alkaa 16.3.2016. Palataan asiaan!

 

Gradun lähdeteoksia

Graduni lähdeteoksia