Voi mikä ihana laiskottelupäivä! Tämän viikon piti olla kauhean kiireinen, mutta jotenkin sainkin kaiken tehtyä jo torstaihin mennessä. Perjantaina vain lähetin tekemäni työt ja jutut eteenpäin, ja siitä lähtien olenkin vain ollut. Välillä näinkin.

Aloitin tällä viikolla valintakokeisiin valmentamisen, joten myös omat viimeisen kahden vuoden koerumbat ovat olleet mielessäni tavallista enemmän. Viime keväänä heitin kirjan ja materiaalit kirjaimellisesti ilmaan saatuani tulokset Turun yliopistosta, mutta sitä ehti edeltää useamman kuukauden luku-urakka.

Oikeastaan viime kevät oli ensimmäistä raskaampi, sillä jotenkin vuoden edestä yliopisto-opintoja suoritettuani opiskelupaikan saaminen tuntui käytännössä välttämättömältä. Mikään muu vaihtoehto ei tuntunut mahdolliselta, saati siedettävältä. Kuten niin moni muukin, olin minäkin todella stressaantunut. Sairastelin, kärsin ihottumasta ja flunssasta pitkin kevättä.

Pääsykoekirja oli jo tuttu, sillä olin viettänyt sen parissa myös edellisen kevään, mutta tuttukin kirja täytyy opetella pääsykokeita varten aina uudestaan, todella tarkasti. Avatessani tuon osiin haparoituneen kirjan nyt, muistan yhä kaiken – paikoittain hämmentävänkin tarkasti. Sivujen merkinnät, piirrokset ja huutomerkit muistuttavat minua elävästi pitkistä päivistä, kotona ja kirjastossa, kirjoittamassa ja askartelemassa.

Jokaisen valintakoeprosessi on erilainen. Tärkeintä on mielestäni pohtia, mikä itselle toimii parhaiten, sekä huolehtia ihan perusasioista oman jaksamisen ja energian kannalta.

 

Yksin/yhdessä

Siinä missä opiskelijakaverini tekivät runsaasti töitä yhdessä, minä vetäydyin molempina keväinä pitkälti kotiin lukemaan. Tyhjä koti tuntui rauhoittavammalta, kuin täyteen tungetut kirjastot. Samoin aloin huhtikuuhun mennessä olla niin upoksissa kirjaani, etten oikein edes jaksanut keskustella kenenkään kanssa, varsinkaan kokeisiin liittyvistä asioista. Hetkittäin podin huonoa omaatuntoa, kun en nähnyt ketään viikkokausiin.

Lopulta pääsykoekevät on kuitenkin vain pieni hetki elämästä – joskin hyvin tärkeä sellainen. Läheiset ja ystävät kyllä ymmärtävät, vaikket kykene hetkeen jakamaan arkea samalla tapaa heidän kanssaan.

Tämä pätee myös toisin päin: jos sinulle tehokkainta on lukea porukassa, kerrata ja jutella asioista – tai vain tuntuu, että saat itsesi helpommin töihin ns. ryhmäpaineen alla, tee niin! Ja jos tuntuu, että on pakko saada puhua jonkun kanssa, ota tauko ja lähde kahville jonkun kanssa joka ymmärtää mitä käyt nyt läpi.

Tee juuri niin kuin sinulle on tehokkainta ja parhaaksi.

 

Karsi rohkeasti

Jätä asioita karkeasti pois. Yritin itse tehdä runsaasti töitä toissa keväänä lukemisen yhteydessä, ja varsinkin ensimmäistä kertaa hakiessani se oli käytännössä mahdoton yhtälö. Muutama työtunti olisi ollut vallan positiivinen juttu, jotta ajatukset saisi hetkittäin myös pois lukemisesta, mutta liikaa on liikaa. Jos huomaa kykenevänsä antamaan lukemiselle vain pieniä palasia kalenteristaan, on arvojärjestystä ehkä aiheellista pohtia uusiksi. Sama pätee muuhunkin elämään: pääsykokeiden kohdalla on ihan hyvä miettiä, voisivatko lomamatkat tai toistuvat juhlat odottaa hieman myöhempään ajankohtaan.

 

Lepää rennosti

Toisaalta pitäisi myös kuunnella itseään. Jos pää ei millään jaksa pysyä perässä, asiat eivät tunnu jäävän mieleen ja joka päivä uuvuttaa, voi olla tarpeellista tarkistaa omaa aikataulua. Onko kalenteriin varattu aikaa myös levolle? Uskoin esimerkiksi itse vielä lukiossa, että yöunista nipistäminenkin on hyväksyttävää, kunhan vain lukee tarpeeksi paljon. Olen kuitenkin oppinut, ettei määrä korvaa laatua. Kun nukkuu kunnon yöunet lukemisen päälle, asiat ovat oikeasti jääneet paljon paremmin muistiin.

Sama pätee pääsykokeisiin valmistautumisen aikana. On todella tärkeää huolehtia sopivasta levosta ja ravinnosta. On aivan turhaa istua nenä kiinni kirjoissa 15 tuntia päivässä, sillä jos keho palaa loppuun, kaikki menee aivan hukkaan. Jotta kaikesta työstä olisi mahdollisimman paljon hyötyä, on myös osattava laittaa kirjat syrjään ja rentoutua.

 

Älä säikähdä epäröintiä

Oman ja tuttavieni kokemuksen kautta tiedän, että moni saattaa kevään mittaan kokea pientä paniikkia. Työmäärä tuntuu liian suurelta ja haaveet liian kaukaisilta. Pitäisikö sittenkin hakea jonnekin muualle? Ehkä nyt ei ole vielä minun aikani? – Höps! Rimakauhulle ei kannata antaa valtaa. On turha heittää kaikkea menemään kesken urakan. Mitä enemmän olet jo tehnyt työtä, sitä paremmassa asemassa olet. Älä anna paniikin kasvaa liian suureksi. Pääsykoe ei ole elämää suurempi asia. Sinulla on kaikki mahdollisuudet suoriutua siitä loistavasti.

 

Mikä vain toimii…

Tekniikasta sama juttu. Tee kaikkea, mikä tuntuu hyvältä ja toimivalta. Lue pääsykoekirja nauhalle (yhä kävellessäni Lauttasaaren siltaa muistan miltä tuntui lenkkeillä siitä ja kuunnella omaa ääntäni lukemassa Habermasin julkisuuskäsityksestä….), lue, kirjoita, askartele, piirrä, tee kysymyksiä, tee käsitekortteja, pelaa Aliasta, opeta asioita toiselle, kirjoita tiivistelmiä, muuta listoja loruiksi ja anna nimille kasvot. Tee mitä tahansa, mikä tuntuu toimivalta ja virkistävältä.

Eli: kaikki keinot sallittu! Siitä vain lukemaan.