Gradun kirjoittaminen on ollut työlästä, mutta palkitsevaa. Tähänkin asti, kun tutkielman lopullinen muoto alkaa olla paketissa, olen löytänyt uusia kulmia tutkimusaiheeseeni. Huolimatta siitä, että lopputyön tekeminen on vaatinut aikaa ja vaivaa, ei se ole käynyt puuduttavaksi. Vaikka kaikkina päivinä gradu ei edistykään, useimmiten, kun pääsen uppoutumaan työhön, huomaan yhtäkkiä kahden tunnin kuluneen ja tekstimäärän lisääntyneen sivulla. Kun sitten selaan tekstitiedostoa hieman pidemmälle, on siellä taas paljon pelkkiä muistiinpanoja odottamassa aukikirjoittamista. Työtä siis riittää vieläkin paljon samalla, kun graduni sivumäärä lähestyy vähimmäisvaatimusta.

 

Lähdeteosten pino kasvaa päivä päivältä. Samoin lähdeluettelo. Tuntuu, että voisin käyttää vaikka kuinka paljon aikaa tutkielmani hiomiseen. Toisaalta minulla on jo palava halu saattaa se valmiiksi. Opiskelu on paljolti ajankäytön hallintaa. Tenttejä on paljon juuri nyt, ja sitä myötä luettavaa. Vain tärkeimmille asioille jää aikaa. Toisaalta tuntuu, että aikaa kuluu kaikenlaiseen muuhun, kuin niihin tärkeimpiin asioihin. Olen viettänyt jälleen päiviä sisällä näyttöruudun ääressä kirjoittamassa ja lukemassa. Ulkona auringonvalo lisääntyy päivä päivältä, ja lämpötilat kipuavat korkeimmillaan yli kymmeneen asteeseen. Haluaisin olla ulkona. Viime viikolla Ruissalossa vietetty päivä tuntuu jo niin etäiseltä. Toisaalta luku- ja kirjoitusurakka ei linnunlaulua kuuntelemalla hupene.

 

Yhden päivän tällä viikolla käytin linnunpöntön rakentamiseen. Laitoin sen taloni pihalle puutarhaan. Näyttäisi siltä, että pönttöön muuttaa talitinttipariskunta. Ajattelen jo ensi kesää, kun graduni on valmis, ja voin vihdoin huoahtaa puutarhassa, auringonpaisteessa. Silloin voin seurailla talitinttien puuhastelua ja antaa mieleni irtautua arkisista stressinaiheista. Mutta sitä ennen, on painettava gradu loppuun ja suoritettava tentit. On loppukirin aika. ”Minä pystyn, minä osaan, minä kykenen tähän”, toistelen itselleni mielessäni ja avaan tenttikirjan.