Kirjojen kaipuu

Siemaillessani aamukahvia muutama päivä takaperin huomasin kaipaavani ihan niitä omia opintoja. Kevät on täyttynyt mielenkiintoisista metodologiaopinnoista sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pakollisista opinnoista (sisältäen esim. puheviestintää, filosofiaa…). Ne ovat olleet ihan hauskaa vaihtelua, mutta nyt olen alkanut kaivata kirjapinoja, kirjastossa vietettyjä iltapäiviä ja ennen kaikkea: historiaa.

Sillä olenhan minä viestinnän puolesta lukea saanut, ei siinä. Edellisessäkin julkisuuden tutkimuksen tentissä oli kolme kirjaa. Mutta tartuttuani alennusmyynneistä mukaani lähteneeseen Klingen kirjaan olen ymmärtänyt, että historiaahan minä tässä ennen kaikkea kaipaan!

Vaikka nykyisilläkin kursseilla on kyllä lukemista riittänyt, eivät hajanaiset artikkelit korvaa kokonaisia kirjoja, aihealueisiin perusteellista pureutumista ja pitkäjänteistä pohdiskelua. Nyt kaikkea on raapaistu vähän sieltä sun täältä, pikkuisen pinnalta ja vähäsen keskeltä – ja siirrytty sitten eteenpäin. Viikottaisten tehtävien kirjoittaminen sekä erilaiset ryhmätyöt ja -keskustelut ovat olleet paljon keskeisemmässä asemassa kurssien suorittamisessa, kuin perinteisempi kirjapinojen ja aihealueiden sisäistäminen.

 

Hyvät puolensa tässäkin

Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen taas jaksanut alkaa lukea. Minulle oli kova pala, että yliopisto-opintojen myötä lukuintoni on opiskelujen ulkopuolella hiipunut. Siinä missä ennen luin yhden kirjan viikossa-kahdessa, on niihin alkanut mennä pahimmillaan nyt jopa kuukausi. Kaipa siinä tulee jokin raja vastaan, montako kirjaa kuukaudessa pystyy sisäistämään. Kun kuukaudessa onkin pitänyt lukea kymmenenkin tenttikirjaa, paksu romaani ei enää tunnukaan niin hyvältä iltapalaidealta.

Tällaiselle antikvariaatti- ja kirjastohiirelle on silti ollut suoranainen shokki, kun iltaisin tekeekin kirjan sijasta vain mieli tuijottaa sängyssäkin Netflixistä jotain aivan aivotonta siihen asti, että nukahtaa. Puhumattakaan nyt sitten siitä, mitä kirkkaan näytön tuijottaminen tekee unenlaadulle..!

Kaipa kaipuu on siis vain hyvästä! Käytännön juttuihin ja kirjoittamiseen keskittyessä keho ja mieli ovat saaneet vähän levätä, ja jaksan taas lukea paremmin muutakin. Tauko on tehnyt hyvää, mutta kyllä tässä jo houkuttaisi päästä tekemään vallan perinteistä kirjatenttiä, ja ennen kaikkea ahmia kaksi-kolme teosta kirjaston hiljaisuudessa.

En muuten ole ainut, joka on kokenut muiden kirjojen lukutahdin hidastuvan opintojen myötä. Sen perusteella uskallan kertoa hyviä uutisia kaikille muille murehtijoille: into ja vauhti kuulemma palautuvat kyllä ajallaan ennalleen.