Kampuksella tapahtuu

Yliopiston kampuksella on tapahtunut aika paljon muutoksia viime kuukausien aikana.

Poliittisen historian laitos muutti hurmaavista puutaloista Publicumiin, moderniin ja suureen yliopistorakennukseen. Matkaa muutolle tuli vaivaisia metrejä, mutta miljöö muuttui täysin.

Seuraavaksi P-klubin toimisto ja muutkin Ylioppilastalossa toimineet tahot muuttivat remontin takia väistötiloihin. Ja nyt katoaa, samaisen remontin tieltä, Proffakin. Ravintola ei kuitenkaan enää palaa paikoilleen remontin jälkeen, vaan se on päättänyt lopettaa toimintansa kokonaan. Aiheesta uutisoitiin aina Ylellä asti.

Muutokset saattavat kuulostaa hassuilta, mutta minusta juuri muutosten aikaansaamat tunteet kuvaavat hyvin sitä kampusta ja yliopistoa, jonka olen oppinut tuntemaan. Kotoisaa, sopivan kokoista yhteisöä tuttuine paikkoineen. Samoissa tiloissa on vietetty aikaa, luennoitu, torkuttu, kirjoitettu, itketty, naurettu ja juovuttu vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Sellainen jättää jälkensä.

Siksi minäkin, kuitenkin kovin uusi tulokas, huomaan muutokset – vaikka ne niin vähän arkeani lopulta koskettavatkin. Klubin toimistolla kävin ehkä kerran tai pari, ja Assarin ullakollakin olen syönyt vain kerran. Proffan kellarissa ehdin kokoustaa kerran syksyn aikana kehitysyhteistyöviikon merkeissä.

 

Kuinka paikkaa voikin olla ikävä

Ylioppilastalon remontti ei siis kosketa omaa arkeani juurikaan, vaikka muutosilmoitukset tipahtelevatkin sähköpostiini ja kuulen niistä muilta. Poliittisen historian ja valtio-opin toimitiloissa sentään istuskelin muutaman kuukauden ajan, mutta sielläkin yhteensä vain joitakin kymmeniä tunteja. Se on kuitenkin ollut muutoksista suurin, sellainen joka minuakin on ravisuttanut.

Sinne puutalojen keskelle minä nimittäin matkasin ensimmäisen kerran viime kesänä katsomaan, minne minut oli oikeastaan otettu. Siellä samaisilla portailla minä kasvoin osaksi Turun yliopistoa ja omaa laitosta, grillasin ja tutustuin muihin. Muutosta on nyt jo muutamia kuukausia, mutta yhä minä kaipaan sitä pientä tutuksi käynyttä luentosalia ja natisevia lattioita, viileää ilmaa ja kotoisaa pönttöuunia.

Ehdin nopeasti kiintyä laitoksen omaleimaiseen rakennukseen, joten voin vain kuvitella miltä muutos kauemmin talossa viihtyneistä tuntuu! Kävelen ajoittain rakennusten ohi, läpi puiden muodostaman kujan ja puistomaisen ympäristön. Suunnitelmissa ei ole muuttaa rakennuksiin enää takaisin. Se kirpaisee.

Yliopistoon ja sen maailmaan kiintyy, kovin konkreettisissakin asioissa. Tulette pian huomaamaan! Mutta loppupeleissä ne ovat kuitenkin ihmiset, jotka määrittelevät paikkojen arvon. Uskonkin, että opimme yliopistolla, laitoksella ja klubissa kyllä elämään näiden nyt suurilta tuntuvien muutosten parissa.

Meillä on täällä niin hieno yhteisö, etteivät sitä tilojen muuttumiset horjuta.