Lintujen laulua ja keväisiä askeleita

Jihaa kevät on nyt virallisesti täällä! En tiedä, mikä siinä on, mutta keväinen lintujen laulu saa minut niin iloiseksi. Voi olla, että rakkaus kevään ääniin pohjautuu yläasteen lintukurssiin, jossa herättiin parina kevätaamuna kello viideltä bongailemaan lintuja. Silloin ei ollut hirveän hymy herkässä, mutta nykyään yksi kauneimmista äänistä mitä tiedän, on mustarastaan laulu. Mutta en tullut tänne suinkaan puhumaan linnuista, vaan kertomaan vähän viime päivien kuulumisia.

 

Olin järjestänyt lukujärjestykseeni tässä muutaman viikon tenttitauon, jolloin kävin muun muassa tekemässä (hammaslääkiksen) syventävään opinnäytetyöhöni liittyviä ylihammaslääkäreiden haastatteluja. Ja voin sanoa, että oli kyllä niin hauskaa ja mielenkiintoista! Odotan innolla sitä, että ehtisin alkaa käymään aineistoa kunnolla läpi. Kun haastattelee noin motivoituneita ihmisiä, niin saa itsekin paljon uusia ideoita ja energiaa. Tällä viikolla oli myös vuorossa englannin- ja oikeushistoriantentti. Lukemista on siis viime päiville riittänyt, mutta onneksi sentään aiheet olivat niin erilaiset.

 

Seuraaville viikoille on myös kaikkea kivaa tulossa. Ensin olisi suunta Espanjan auringon alle ja myöhemmin yhden yön Tallinnan-matka ystäväni kanssa. Voin olla varma, ettei naurua ja hauskuutta tule puuttumaan, kun laitetaan lattarisiskokset tyttöjen reissulle. Ja kohtahan tämä lukuvuosikin alkaa olemaan paketissa, HUI kuinka nopeasti aika on mennyt. Vastahan tämä lukuvuosi alkoi ja oikismaailma oli niin uutta ja jännittävää. Ensi syksynä olisi sitten paluu takaisin hammaslääketieteen saloihin, oikista silti unohtamatta… Mutta sitä ennen on vielä pitkä ja aurinkoinen (eikö niin?) kesä.

 

Huomenna olisi tarkoitus mennä ekaa kertaa elämässäni maistelemaan raakakakkuja ja mahdollisesti voisi myös käydä pyörähtämässä Hulluilla Päivillä. Mites siellä on kevät sujunut?:)