Stressinpoistoa luonnonhelmassa

Tämän viikon aukaisi aivan mieletön reissu uskomattoman kauniissa keväisessä luonnossa. Käytiin Kurjenrahkassa, läheisessä kansallispuistossa kiertämässä Pukkipalon kierros. Aivan ihana reitti! Nyt vaatteet tuoksuu notskiruokailun jälkeen savulta, koirat makaa väsyneinä jaloissa ja itsellä on ihanan raukea olo metsä-, suo- ja kalliomaisemien lävitse taivaltamisen jäljiltä. 

Meiän retkiporukka!  Ja hieno nuotio.

Meiän retkiporukka! Ja hieno nuotio.

Notsin ääressä istuminen, tulen rätinän kuunteleminen muuten hiljaisessa luonnossa... Jotain mistä mä nautin. Se on sitä oikeaa elämää, sellaista, jota jokaisen kaupunkilaisenkin pitäisi lähteä kokemaan aina toisinaan. Kummasti rauhoittuu mieli ja olo paranee.

Notskin ääressä istuminen, tulen rätinän kuunteleminen muuten hiljaisessa luonnossa… Jotain mistä mä nautin. Se on sitä oikeaa elämää, sellaista, jota jokaisen kaupunkilaisenkin pitäisi lähteä kokemaan aina toisinaan. Kummasti rauhoittuu mieli ja olo paranee.

Kurjenrahka on tunnettu aivan käsittämättömän hienoista suoalueistaan. Pukkipalon reitistä osa kulki pitkospuita pitkin, ja keväinen, eloon heräilevä metsä vaihtui paikoitellen jopa synkeäksi rämeeksi. Ihanan vaihtelevaa maastoa, jossa vaikutti elävän huisisti erilaisia elukoita – erilaisten metsäkanalintujen lisäksi näkyi haukkoja ja tikkoja, ja pariin otteeseen kuului kauempana liikkuvan joku isompikin eläin, ehkä hirvi tai kauris?

Kurjenrahka on tunnettu aivan käsittämättömän hienoista suoalueistaan. Pukkipalon reitistä osa kulki pitkospuita pitkin, ja keväinen, eloon heräilevä metsä vaihtui paikoitellen jopa synkeäksi rämeeksi. Ihanan vaihtelevaa maastoa, jossa vaikutti elävän huisisti erilaisia elukoita – erilaisten metsäkanalintujen lisäksi näkyi haukkoja ja tikkoja, ja pariin otteeseen kuului kauempana liikkuvan joku isompikin eläin, ehkä hirvi tai kauris?

 

Teki kyllä ihan käsittämättömän hyvää, kun tällä hetkellä meinaa hieman elämän epävarmuus aiheuttaa stressiä ja jopa hienoista ahdistusta. Muutama päivä mennyt pohdiskellessa sitä, kuinka näin opiskelujen loppuvaiheessa ja opintotukikuukausien vedellessä viimeisiään ei oikeasti yhtään tiedä, mistä löytää itsensä kuukauden tai kahden päästä. Kotia, tuttuja maisemia ja yliopiston käytäviä ja luentosaleja katselee aivan uusin silmin, kun ei voi olla lainkaan varma, kuinka kauan niistä vielä saa nauttia.

Mun elämässä on kääntymässä uusi sivu. Se tuskin on edellistä huonompi, toivottavasti päin vastoin, mutta täydellinen mysteeri se vielä on. Varmaan tätä blogia lueskelevat tyypit pystyvät ainakin jossain määrin samaistumaan tähän fiilikseen – moni on hakemassa yliopistoon, ja osa kenties muuttamassa omilleen. Mut luonnossa samoaminen taas sai muistamaan, että mihin sitä päätyykään, lopulta jotain säilyy aina. Tulevan epävarmuus ja oman elämän muuttuminen ei ahdista, vaan ne tuntuvat ennemmin jännittäviltä, joltain mitä voi odottaa innolla, seikkailulta.