Lauantaina minulla oli koko päivän kestävä vapaapäivä, ilman hetkenkään lukemista, korjaamista tai kirjoittamista. Aurinko paistoi ja nahkatakkia uskalsi pitää auki. Auringonpaisteen ohella Sosiaalifoorumi oli täyttänyt Kallion kadut, ja minäkin vietin päiväni ensin kirjajulkkareissa, sitten Diem25-tilaisuudessa. Illalla paistoin perunoita, luin julkistustilaisuudesta ostamaani Euroopan radikaali oikeisto –kirjaa ja katselin Sohvaperunoita. Se oli täydellinen vapaapäivä.

Tapahtumien välissä olin huristelemassa raitiovaunulla kotiin lounastauolle, kun eteeni asettui kolme haalaripukuista nuorta miestä. He näyttivät hilpeitä ja juhlavilta, yksisarvisen sarvet otsiinsa teipattuina. Katselin heitä ja ikkunan takana käveleviä haalaripukuisia opiskelijoita, ja löysin itseni pohtimasta, etten oikein ymmärrä, miten heillä on aikaa tuohon.

Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä, ettei omille haalareilleni ole juurikaan löytynyt käyttöä. Keräilykokoelmiini kuuluu kolme haalarimerkkiä, jotka ovat päätyneet jonnekin laatikon perukoille odottamaan aikaa, jolloin jaksan tarttua neulaan ja lankaan ja parsia ne kiinni tummansiniseen haalarikankaaseeni. Tätäkin etäisemmältä näyttää päivä, jona todella pukisin asusteen ylleni.

Mietteeni ratikan kaartaessa jyrkästi Karhupuiston ohitse tiivisti opiskeluvuoteni hyvin. Se saattaa kuulostaa jonkun mielestä kauhean tylsältä, mutta minä nautin opiskelija-statuksestani juuri tällaisena: kiireisenä ja työntäyteisenä. Se ei ole tarkoittanut yksinäisyyttä, etäisyyttä tai laimeita kokemuksia. Vuosi Turun yliopiston opiskelijana on ollut upea, juuri tällaisena.

 

Opiskeluvuodet – tyhjä kangas

Kun tämä lukuvuosi ja blogi lähenevät nyt loppuaan, toivon, että olen onnistunut välittämään seuraavan teillekin: yliopisto-opiskelu voi olla mitä tahansa, mitä haluat sen olevan.

Se voi olla juhlaa, intensiivistä opiskelua, kokeiluja, oman polun etsimistä tai harppomista kohti edessä siintävää suunnitelmaa, ystäviä, tuttavia, ainejärjestöjä, harrastuksia, klubitoimintaa, kulttuuria, urheilua, politiikkaa, kopotoimintaa, kansainvälisyyttä, sitsilauluja ja epämääräistä ruokaa, opiskelijaravintolan gourmet-vaihtoehtoja, pakastepizzaa, kirjapinoja, märkiä haalareita, pölyttyneitä haalareita tai vappuaatto kirjastossa. Ei ole vain yhtä tapaa opiskella, ei yhtä kaavaa jonka mukaan elää.

Aika yliopistossa on juuri sitä, miksi sinä itse sen teet. Ja se, jos jokin, vasta onkin hienoa.

Turun yliopistoon haki tänä keväänä 17 246 hakijaa ‒ toiseksi eniten suomalaisyliopistoista. Omalta osaltani voin sanoa, että se oli elämäni parhaita päätöksiä. Toivottavasti te hakeneet koette samoin!