Vuosijuhlat vuoden kohokohtana

Opiskeluelämän harmaan arjen puurtamisen lisäksi saa ja voi kuitenkin juhlia. Vuoden aikana eri opiskelijajärjestöillä yliopistoissa on useampia isompia tapahtumia, juhlia ja kissanristiäisiä, mutta yksi on kuitenkin selkeästi yli kaikkien. Nimittäin vuosijuhlat!

Opiskelijajärjestöt juhlistavat yleensä aina kerran vuodessa olemassaoloaan vuosijuhlilla. Nämä eivät ole mitkä tahansa juhlat, vaan akateemisen perinteen mukaisesti juhlittuja juhlia, joiden muoto on toki vaihdellut historian saatossa suuntaan ja toiseen. Kuitenkin perinteiseen malliin kuuluu akateeminen iltajuhla, jatkot ja akateemiainen silliaamiainen, eli sillis.

Vuosijuhlien iltajuhla on hieno juhla, jossa miehet pukeutuvat frakkiin tai tummaan pukuun ja naiset pitkään iltapukuun. Tämä on se päivä, jolloin kaikki saavat pukeutua ykkösiinsä ja viettää hienostuneen illan muiden opiskelijoiden parissa. Iltajuhla on koko illan kestävä pöytäjuhla, jossa on kolmen ruokalajin illallinen, juomatarjoilua, laulua, musiikkia, esityksiä, puheita ja opiskelijajärjestön toiminnassa ansioituneiden palkitsemista.

Kauppakorkeakoulun opiskelijajärjestö, Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry (Turun KY) juhlistaa kauppakorkeakoulun perustamista Turkuun ja samalla opiskelijaorganisaation perustamista aina joka vuosi lokakuun lopussa. Viime syksynä siis juhlittiin Turun KY:n 65. vuosijuhlia, eli vuodesta 1950 asti on näitä kekkereitä järkätty.

Turun KY järjestää vuosijuhlansa yleensä aina Turun VPK:n talolla, sillä se on tilaltaan tarpeeksi suuri isojen vuosijuhlien järjestämiseen. Poikkeuksia on myös historian saatossa tehty, sillä mm. Turun linnassa ja kongressikeskus Caribialla on vuosijuhlia pidetty tasavuosina tai muuten isompina tilaisuuksina.

Vuosijuhlissa tunnelma on kohdallaan. Ihmiset pukeutuvat hienosti, ruoka- ja juomatarjoilu on erittäin hyvää, laulunjohtajien johdolla lauletut perinteiset opiskelijalaulut siirtävät perinnettä eteenpäin vuosikurssilta toiselle ja puheet ovat toinen toistaan parempia ja hauskempia. Juuri kuten tulevaisuuden toivoilta toivoa saattaakaan.

Iltajuhlan jälkeen yleensä jatketaan jatkoille, ja Turun KY:n vuosijuhlien jatkot pidetään jatkopaikaksi muutetun kauppakorkeakoulun tiloissa ja baari Montussa. Siellä esiintyy yleensä livebändi ja dj:t soittavat musaa, johon kaikki, joiden tanssijalkaa vipattaa, voivat liittyä tanssimaan. Jatkoilta kestävimmät jatkavat vielä jatkojen jatkoille, mutta itse yleensä otan aikalisän ja lähden nukkumaan tässä vaiheessa, sillä seuraavana aamuna lähtevät bussit akateemiselle silliaamiaiselle, nimittäin sillikselle.

Sillis on melkoista karnevaalimeininkiä ja täysi vastakohta hienolle iltajuhlalle. Jokainen vaihtaa opiskelijahaalarinsa päälleen ja teemaan sopivan asustuksen (viime syksynä silliksen teemana oli karnevaali). Silliksellä on yleensä pientä mättöruokaa, herkkuja ja juomatarjoilu. Lisäksi esiintymässä on yleensä bändi tai pari ja dj, sekä erilaista aktiviteettia. Viime syksyn silliksen ehdoton huippuvetonaula oli huvipuistolaite, joka ampuu ihmisiä ylös tuolirivistössä (nyt en keksi parempaakaan nimeä tälle).

Kaikenkaikkiaan tämän kaiken hienon juhlan kääntöpuolena on se, että ne ovat vain kerran vuodessa! Toisaalta onneksi ne ovat vain kerran vuodessa, sillä ne ovat myös hinnakkaita pirskeitä. Illalliskortin hinnan lisäksi voi joutua maksamaan frakista/iltapuvusta tai niiden vuokrasta, kampaajasta ja monesta muusta pienestä riippuen sen mukaan, miten itse haluaa kukin panostaa juhlimiseen. Mutta hinnastaan huolimatta sanoisin, että vuosijuhliin kannattaa silti osallistua, sillä ne ovat aina sen arvoiset.

Seuraavat Turun KY:n vuosijuhlat ovat puolen vuoden päästä, mutta oma osallistuminen tällä kertaa on hieman kysymysmerkki, sillä saatan olla tällöin jo valmistunut yliopistosta. Täytyy yrittää päästä jollain keinolla mukaan jossain alumniporukassa.