Pääseekö yliopistoon ilman valmennuskurssia?

Tämä on kysymys, joka pyörii varmasti monen yliopistoon hakevan mielissä tällä hetkellä. Osa taas on varmaan jo ilmoittautunut valmennuskurssille, ja jotkut kurssit ovat alkaneet jopa jo viime syksyn puolella. Tässä postauksessa kerron vähän siitä, mitä itse ajattelen valmennuskursseista ja millaisiin tarpeisiin voisin valmennuskursseja suositella.

Vastauksena otsikon kysymykseen voin jo tässä vaiheessa todeta, että yliopistoon voi totta kai päästä ilman valmennuskurssia.

Yllä näkyvästä tilastosta (OKM:n Opiskelijatutkimus 2014) näkee, että vuonna 2014 yliopisto-opiskelijoista keskimäärin joka kuudes oli osallistunut valmennuskurssille ennen opintojensa aloittamista. Eri alojen välillä on suurta vaihtelua – oikiksessa ja lääkiksessä puolet opiskelijoista oli käynyt valmennuskurssin, ja kauppiksessakin luku on 38 prosenttia. Luvut tuntuvat omasta mielestäni melko suurilta, mutta toisaalta voi ajatella myös positiivisesti: puolet on päässyt sisään myös ilman kurssia. Valmennuskursseja käyneiden määrät tuskin kasvavat tulevaisuudessa, sillä valmennuskurssien merkityksen vähentäminen on kirjattu osaksi yhtä hallitusohjelman kärkihanketta. Jo tänä keväänä pääsykokeilla – ja sitä myöten myös valmennuskursseilla – on pienempi rooli kauppatieteiden yhteisvalinnassa, kun osa opiskelijoista valitaan ensimmäistä kertaa myös pelkän yo-todistuksen perusteella. Aiemminhan paikkoja on jaettu ihan vain valintakoepisteiden ja valintakokeen ja yo-kirjoitusten yhteispisteiden mukaan.

Oma suhtautumiseni valmennuskursseihin on vähän kahtia jakautunut. Etenkin vaikeapääsyisille aloille haettaessa valmennuskurssit voivat olla suuri apu, mutta toisaalta kalliit valmennuskurssit myös eriarvoistavat hakijoita varallisuuden perusteella. Kun hain kauppikseen, osallistuin itsekin Työväen Akatemian järjestämälle valmennuskurssille, joka sisältyi kansanopiston lukuvuosimaksun hintaan. Tuo valmennuskurssi oli ollut yksi syy, miksi alkujaankin valitsin juuri kyseisen kansanopiston, mutta muutoin tuskin olisin ostanut erillistä kurssia mistään. Lisäksi ostin Ekonomivalmennuksen itseopiskelumateriaalit kavereiden kanssa niin, että niille jäi hinnaksi 100 euroa henkeä kohden. Suhteutettuna monien muiden kurssien hintaan maksamani summa oli vielä maltillinen, mutta köyhistä taustoista tulevana ymmärrän enemmän kuin hyvin, ettei kaikilla ole varaa satsata satasia pääsykokeisiin – jostain vuoden tehovalmennuksista nyt puhumattakaan. Minä en hankkinut lisäapua siksi, että en kokenut pärjääväni ilman, vaan puhtaasti sen vuoksi, että halusin varmistaa onnistuvani pääsykokeissa jo heti ensimmäisellä kerralla. Viime keväänä hakiessani politiikan tutkimukseen en sitten hankkinutkaan enää minkäänlaista tukimateriaalia, vaan opiskelin pelkkien pääsykoekirjojen ja omien muistiinpanojeni voimalla. Toisaalta myöskään sisäänpääsy ei ollut minulle mikään elämän ja kuoleman kysymys, sillä plakkarissa oli jo yksi kiva opiskelupaikka.

Valmennuspaketeista saa yleensä erilaisia pääsykoemateriaalien tiivistelmiä, mutta minulle ne toimivat enemmänkin kertauksena kuin omien muistiinpanojen korvaajina.

Minun osaltani valmennuskurssi ei tuntunut kovinkaan tarpeelliselta, vaan enemmänkin oli sellainen fiilis, että kurssille meneminen oli pois varsinaisesta lukuajasta. Olen opiskelijana muutenkin aika itseohjautuva ja pidän enemmän asioiden opiskelusta itsenäisesti kuin hidastempoisista oppitunneista. Etenkin tällaiseen tyyliin tottumattomalle yksinäinen puurtaminen voi kuitenkin tuntua raskaalta, ja tällöin valmennuskurssilla asioiden läpi käyminen voi olla hyvä lisä. Lisäksi valmennuskurssit voivat olla hyviä esimerkiksi abeille, joille pääsykokeiden vastaustekniikka on vielä hakusessa. Jotkut kokevat tarvitsevansa lisäapua myös siksi, että ylioppilaskirjoitukset eivät riitä tuomaan lisäapua yhteispistekiintiössä. Jotkut taas, kuten minä, haluavat käyttää kaikki keinot, jottei jälkikäteen tarvitsisi jossitella, mikäli opiskelupaikkaa ei irtoakaan. Kannattaa toki muistaa, että valmennuskurssit eivät ole mikään ihmekonsepti – millään kurssilla ei voida kaataa tietoa hakijan päähän, vaan töitä on tehtävä myös itse. Valmennuskurssi on enemmän oppimisen täydentäjä, ei itsenäisen lukemisen korvaaja.

Mitä kovempi kilpailu sisäänpääsystä on, sitä vaikeampi ja yksityiskohtaisempi on yleensä myös pääsykoe, ja tällöin myös valmennuskurssien merkitys voi korostua. Politiikan tutkimukseen valmennuskurssi ei mielestäni ole mitenkään välttämätön, sillä sisään pääsee suhteellisen helposti eivätkä kysymykset vaadi älyttömän paljoa nippelitiedon opettelua. Myöskään kauppikseen en pidä valmennuskurssia kovin tärkeänä, sillä vähintään puolet kokeesta perustuu pelkästään ulkoa opetteluun, toisessa puolikkaassa vaaditaan ehkä vähän matematiikkaakin. Jos jotain lisäboostia kuitenkin kaipaa lukemiseensa, voin suositella oikein lämpimästi kauppiksen pääsykoetta mukailevia harjoitustehtäviä. Niiden avulla ainakin itse ymmärsin, miten tarkasti kirjojen sisältö tuli tankata, ja samalla monivalintojen rastittaminen toimi hyvänä kertauksena aina lukupäivän päätteeksi. Itse tykkäsin Ekonomivalmennuksen harjoituksista, ja noita samoja kysymyksiä pääsee harjoittelemaan myös Ekonomivalmennuksen ilmaisessa pääsykoesovelluksessa.

Valmennuskurssien parasta antia ovat erilaiset harjoituskokeet, joilla osaamistaan voi testata pitkin kevättä.

Koska tässä vaiheessa vuotta pääsykokeet ja niihin lukeminen alkaa olla taas ajankohtainen asia, julkaisen lähiaikoina vielä useammankin postauksen liittyen yliopistoon hakemiseen ja pääsykokeisiin. Pysykää kuulolla!