Omaa tietä etsimässä – minä lukiolaisena

Tällä kertaa hypätään ajassa vähän enemmän taaksepäin! Tässä postauksessa kerron omista lukioajoistani pohdiskelen, miten ne ovat vaikuttaneet nykyisyyteeni.

Lukion alussa mulla oli valtava identiteettikriisi, mutta tältä en sentään missään vaiheessa näyttänyt – harrastin koko lukioajan teatteria, ja yhtenä vuonna näyttelin pissistä. Muita harrastuksiani olivat isoshommat, seurakunnan bändi, bloggaus ja käsityöt!

Turvallisesti lähilukioon

Aloitin lukiotaipaleeni syksyllä 2010 Mäntyharjun lukiossa. En ollut edes miettinyt muita vaihtoehtoja: suurin osa kavereistanikin meni lähilukioon, ja muihin lukioihin mennäkseen olisi pitänyt muuttaa pois paikkakunnalta. Olin vaihtanut peruskoulun aikana koulua jo kolmesti, joista viimeisin oli ollut kahdeksannella luokalla, joten ajatus vanhojen kavereiden kanssa lukioon jatkamisesta tuntui hyvältä ajatukselta.

Meidän lukiomme oli suhteellisen pieni, sillä vuosittain aloitti noin 40 opiskelijaa eli kahden luokallisen verran. Pienuuden vuoksi kursseja oli tarjolla vain kerran vuodessa, kurssit käytiin pääsääntöisesti oman luokan mukana eikä opintojensa aikatauluun voinut paljoakaan vaikuttaa itse. Toisaalta pienen koon etuna oli se, että sekä muut opiskelijat että opettajat kävivät lukiovuosien aikana hyvin tutuiksi. Mieltäni lämmittää edelleen muistella kaikkia niitä kertoja, jolloin jonkun opettajan antama kehu on onnistunut valamaan minuun uskoa ja saanut minut harkitsemaan koko tulevaisuuden suuntaani uudestaan.

En tykännyt oikein wanhojen tansseista, koska tanssiminen ja kilpavarustelu ei ollut mun juttu. Sen sijaan penkkareista ja yo-juhlista tykkäsin mielettömästi! Penkkareihin kaavoitin ja ompelin ihan itse kuvassa näkyvän kettupuvun, joka on päässyt käyttöön myös yliopiston pippaloissa.

Omien juttujen ja opiskelurutiinien löytäminen

Olen usein kuullut sanottavan, että lukion tehtävänä on yleissivistää ja valmistaa yliopistoon. Molemmat tehtävistä täyttyivät osaltani. Lukion alkaessa yleissivistävyys sopi minulle, sillä minua kiinnosti oikeastaan kaikki, ja suunnitelmanani olikin opiskella mahdollisimman paljon mahdollisimman montaa ainetta. Ekan vuoden aikana psykologia, terveystieto ja fysiikka karsiutuivat kuitenkin pois, ja kakkosella jatkoin enää kemian, biologian, yhteiskuntaopin ja historian opiskelua. Kun vielä kemia ja biologiakin jäivät kelkasta kakkosen keväällä, alkoivat tulevaisuudensuunnitelmanikin rajautua aika lailla niihin raameihin, joiden sisällä nykyisin olen: yhteiskuntaopista, historiasta ja äidinkielestä tuli bravuuriaineeni. Sen sijaan kieltenopiskelusta innostuin oikestaan vasta lukion jälkeen, kun pääsin matkustelemaan – tätä ennen kielten opiskelu oli tuntunut lähinnä tylsältä pakkopullalta. Kun yliopistossa avautui viimein mahdollisuus opiskella muitakin kieliä kuin englantia ja ruotsia, opiskelin alkeet niin venäjästä, saksasta kuin kiinastakin.

Lukion aikana opin lisäksi opiskelemaan niin, että yliopistoon tullessani deadlinet ja itsenäinen opiskelu eivät enää olleet tuhoon tuomittuja asioita. Etenkin ekana lukiovuonna äikän esseet ja kokeisiin lukemiset tiivistyivät helposti viimeisen illan paniikiksi, kun olin sitä aiemmin odottanut motivaation ja inspiraation ilmaantuvan jostain tyhjästä. Opiskelutottumukseni mullistuivat kirjoituksiin lukiessani: stressitasoni laski huomattavasti, kun sain päättää itse omasta opiskeluaikataulustani, ja lisäksi tajusin, miten tärkeää oman tehokkuuteni ja jaksamiseni kannalta oli se, että jaksoin raahautua kirjastoon opiskelemaan. Tuolloin oivaltamani asiat ovat sittemmin auttaneet minua pääsykokeiden ja yliopisto-opiskelujen kanssa. Vastaavasti jos opiskelurutiini jää muodostumatta lukiossa, voi yliopistoon sopeutuminen olla vaikeampaa.

Lukion kakkosen jälkeen pääsin Pohjola-Nordenin stipendillä viikoksi Grännaan ruotsin kielikurssille! Se oli mahtava kokemus, jonka ansiosta sain tuttuja ympäri Suomea ja pääsin kehittämään kielitaitoani.

Haikeat jäähyväiset

Henkisesti lukio oli mulle välillä aika rankkaa, mutta toisaalta kasvoin noiden vuosien aikana roimasti. Etenkin abivuonna stressitaso oli korkealla, kun kirjoitusten ja lukiokurssien lisäksi kävin autokoulua ja vastasin kokonaan oman talouteni pyörittämisestä. Lisäksi tuntuu, että mulla oli melkein koko lukion ajan jonkinlainen identiteettikriisi päällä, mikä näin jälkikäteen tuntuu jo vähän huvittavaltakin. Nyt en voikaan kuin olla äärimmäisen kiitollinen ystävilleni, jotka jaksoivat tsempata mua ja soittivat perään ja maanittelivat kouluun, jos olin nukkunut pommiin ja olisin halunnut itse jäädä vain kotiin pelaamaan Sanajahtia.

Lukion päättyminen oli hieno ja haikea hetki, jota kuvastaa hyvin silloinen blogikirjoitukseni: ”Kolme vuotta, 86 kurssia ja kuusi kirjoitettua ainetta tiivistyivät kahteen paperiin, ja lukemattomat koulujuttujen takia valvotut yöt ja kiristellyt hampaat ruumiillistuivat valkolakkiin. — Fiilis on kuin vapaaksi päästetyllä kanarialinnulla. Vaikea tajuta, että lukiomaailma kouluruokailuineen ja ihmisineen on ohi.” Tuolloin hain Helsinkiin opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, eikä mielessäni ollut edes käynyt, että voisinkin opiskella kauppatieteitä – saati sitten Turussa. Vaikka tulevaisuuteni karkeat suuntaviivat siis olivatkin jo muodostuneet, kesti vielä vuoden päivät, ennen kuin koko kauppis edes kävi mielessäni.

Tämä kuva on otettu helteisen yo-juhlapäivän iltana, ja se tiivistää samalla aika hauskasti fiilikseni lukion päättymisestä.