Mitä on politiikan tutkimus?

Olen täällä blogissa keskittynyt enimmäkseen kauppatieteisiin, joten tämän postauksen päätin omistaa kokonaan politiikan tutkimukselle! Tällä kertaa kerron, mitä politiikan tutkimus Turun yliopistossa tarkoittaa ja millaista sen opiskelu oikein on. 

Politiikan tutkimus = poliittinen historia + valtio-oppi

Politiikan tutkimus on Turussa yläkäsite poliittiselle historialle ja valtio-opille, jotka ovat siis erilliset oppiaineet. Niihin haetaan samalla pääsykokeella ja perusopinnot ovat ensimmäisen vuoden syksynä yhteiset. Tämän jälkeen kuitenkin oppiaineet erkanevat: pääaine valitaan ensimmäisen vuoden aikana, ja loput perus- ja pääaineopinnot ovat oppiainekohtaisia.

Tykkään itse siitä, että Turussa pääainetta ei ole pakko lyödä heti lukkoon. Viime syksynä olin nimittäin melko varma siitä, että haluaisin valita valtio-opin pääaineekseni, mutta sittemmin päädyinkin poliittiseen historiaan. Valitsin poliittisen historian siksi, että poliittisen historian aineopintoihin voi sisällyttää minua kiinnostavan Itä-Aasian tutkimuksen opintokokonaisuuden, ja toisaalta valtio-oppi olisi yhdessä taloustieteen kanssa muodostanut turhankin teoreettisen kombon. Valtio-opista saa kuitenkin poliittiseen historiaan sivuaineen jo tosi vähällä vaivalla: ei tarvitse käydä kuin toisenkin oppiaineen loput perusopintojen 10 opintopistettä, sillä ensimmäiset 15 opintopistettähän ovat kummallekin yhteisiä. Lähes kaikki opiskelevatkin oppiaineita ristiin, eikä pääaine ole kovin merkittävä jakolinja ainejärjestönkään sisällä – pääaineiden ainejärjestöthän olivat yhdistyneet jo lähes 40 vuotta ennen perusopintojen ja hakukohteen yhdistymistä.

Tutkintorakenne on politiikan tutkimuksen aineissa ja noin yhteiskuntatieteissä ylipäätään melko väljä: pakollisia sivuaineita ei ole, ja etenkin poliittisessa historiassa myös pääaineopintoja voi räätälöidä paljon omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Esimerkiksi esseen aiheet saa yleensä valita melko vapaasti.

Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta

Poliittisen historian ja valtio-opin oppiaineissa opiskelu on varsin itsenäistä ja sisältää paljon lukemista ja kirjoittamista. Perusopinnot ovat pitkälti luentokursseja, mutta sen lisäksi kurssien suoritusmuotoja ovat esimerkiksi kirjatentit, esseet, oppimispäiväkirjat, pienryhmätapaamiset, lukupiirit ja näiden yhdistelmät. Sen sijaan opiskeluun ei juurikaan kuulu harjoitustehtäviä, esiintymistä tai projekteja, joihin olen kauppiksessa törmännyt monella kurssilla.

Yksittäiselle kurssille on yleensä monia erilaisia suoritustapoja, mikä lisää opiskelun joustavuutta. Kirjatentit ovat esimerkiksi kauppiksen vastaaviin nähden paljon työläämpiä, mutta ne voi usein korvata esimerkiksi esseillä tai erikoiskursseilla, joita järjestetään paljon joka lukukausi. Tänä keväänä erikoiskurssitarjonnassa on ollut esimerkiksi muuttoliikkeiden historiaa, ydinaseita, nationalismia ja kylmää sotaa. Itse olin viime syksynä Yhdysvaltain presidentinvaalien historiaa käsittelevällä kurssilla, josta tykkäsin kovasti! Ensi vuonna toivon ehtiväni useammallekin erikoiskurssille.

Opiskelun itsenäisyyden ansiosta kursseja voi suorittaa todella joustavasti ja omaan tahtiin. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että opiskelijalta vaaditaan itseohjautuvuutta ja opintojen jonkinasteista aikatauluttamista, jotta kaikki vaadittavat kurssit tulisivat suoritetuiksi. Esimerkiksi kauppatieteissä opiskelussa suoranaista kirjoittamista ja lukemista on vähemmän, mutta sen sijaan erilaisia harjoitustehtäviä ja projekteja tehdään enemmän.

Olen itse tykännyt omaan tahtiin opiskelusta ja vapaudesta, enkä varmaan olisi edes hakenut lukemaan toista tutkintoa, jos opiskelu olisi ollut yhtä koulumaista kuin kauppiksen puolella. Nautin siitä, että politiikan tutkimuksen puolella pystyn syventymään tenttikirjoihin ja esseiden kirjoittamiseen.

Jos poliittinen historia ja valtio-oppi kiinnostavat, kirjoitan lähiaikoina vinkkini myös niiden pääsykokeisiin! Kannattaa siis pysyä kuulolla 🙂