Kylteristereotypiat rikki

Melkeinpä jokainen tiedekunta kohtaa jonkinnäköisiä stereotypioita (esimerkiksi Krista kirjoitti osaltaan hyvin lääkisstereotypioista!), ja etenkin meihin kauppatieteilijöihin niitä tuntuu kohdistuvan aika paljon.

Itsekin olin onnistunut muodostamaan mielikuvani kauppiksesta ja sen opiskelijoista jo lukioikäisenä, vaikka en yhtään kylteriä tuntenutkaan: mielessäni oli kuva bleiseri päällä arkena kulkevasta elitistisestä pappa betalar -kokoomusnuoresta, eli siis jostakin mihin en voinut itse liiemmin samaistua. Vasta, kun muutama tuttuni pääsi kauppakorkeakouluun, aloin nähdä alan uudessa valossa ja miettiä ensimmäistä kertaa, voisiko se sopia myös minulle.

Valehtelisin, jos väittäisin etteivät stereotypiat pitäisi jossain määrin paikkaansa. Kauppakorkeakoulussa pukeudutaan siististi, heitetään yleisesti läppää rikkauksista ja opiskelijoista iso osa on sosiaalisia ekstroverttejä, ja nämä asiat saattavatkin korostua jonkin muun tieteenalan harjoittajan silmissä – etenkin kun meihin kauppatieteilijöihin voi olla vaikeaa tutustua, koska Turun kauppakorkeakoulu ei ole mikään poikkitieteellisyyden lippulaiva. Meillä on oma korkeakouluhistoriamme, ja niin paljon omia tapahtumia ja opiskelijoita, että poikkitieteellisyydelle ei tunnu jäävän aikaa.

Ylioppilaskuntamenneisyydestä johtuen meillä on omat perinteemme, piirimme ja myös kokardimme.

Mitä enemmän kauppatieteilijöihin tutustuu, sitä vaikeammaksi kuitenkin käy kylterin arkkityypin muodostus: meitä on joka puolelta Suomea ja erilaisista taustoista, eikä ihmisten persoonallisuuksia tai elämäntarinoita voi päätellä muutaman demografisen tekijän perusteella. Kun sanon asuneeni Espoossa, ja vieläpä Westendissä, ja opiskelevani kauppakorkeakoulussa, saan yleensä hyvin erilaisia reaktioita kuin silloin, kun sanon tulleeni 12-vuotiaana huostaanotetuksi kymmenlapsisesta rutiköyhästä perheestä.

Meitä hiljaisempia tyyppejä, jotka eivät ole suuna päänä verkostoitumassa uusiin ihmisiin ja jotka istuvat mieluummin lukusalissa nenä kirjassa kuin pitchaavat liikeideoita esiintymislavalla, löytyy kyllä vaikka millä mitalla. Ennen sisäänpääsyäni olin lisäksi kuvitellut, että suurin osa ihmisistä olisi lukiosta asti tiennyt haluavansa opiskella nimenomaan kauppakorkeakoulussa. Kauppis vetää kuitenkin hyvin puoleensa myös minunlaisiani ihmisiä, jotka eivät ole vielä tienneet, mitä haluaisivat tehdä työkseen ja joita on houkutellut kauppiksen laaja-alaisuus. Ei siis kannata hylätä omaa unelmaansa sillä perusteella, etteikö sopisi joukkoon. Vuosittain meillä aloittaa 240 uutta opiskelijaa, joten samanhenkisiä ihmisiä löytyy varmasti – oman porukan etsiminen saattaa vain vaatia aikaa ja jonkin verran rohkeutta. Olen itse skipannut lukemattoman monta tapahtumaa pelätessäni ulkopuolisuuden tunnetta, mutta silloin kun olen uskaltautunut paikalle ja juttelemaan vieraille ihmisille, olenkin tutustunut ihan huipputyyppeihin ja pitänyt oikeasti hauskaa.

Ja vaikka anonyymeillä nettipalstoilla omaa ylivertaisuuttaan huutelevia kyltereitä tuntuu olevan paljon, en ole tosielämässä juurikaan kuullut muiden tieteenalojen tai kaupunkien opiskelijoiden mollausta. Mitä enemmän akateemista ikää ja poikkitieteellisiä tuttavuuksia karttuu, sitä vähemmän on kenelläkään enää tarvetta pönkittää omaa egoaan lyttäämällä markkinoinnin lukijoita/humanisteja/tradenomeja/ei-opiskelevia/ylipäätään ketään. Muiden arvottaminen elämäntilanteen perusteella on omasta mielestäni aika kapeakatseista – ollaan mieluummin kaikki ylpeitä omista jutuistamme, ja annetaan arvostusta myös muille!