Kesä on ihmisen parasta aikaa

Olen varmasti sanonut kirjoituksissani, miten paljon pidän syksystä, kun silloin on romanttisen pimeää ja voi siemailla teetä kynttilän valossa. Tai että pidän talvesta, koska silloin sataa lunta ja koittaa joulu, lempijuhlani. Tai keväästä, koska silloin luonto vihdoin herää pitkän talven jälkeen ja oma olokin tuntuu paljon energisemmältä. Mutta kyllä asia on niin, että kesä on aina ykkönen. Rakastan lämpöä ja auringonpaistetta, jäätelökioskeja, yöllisiä uintireissuja, pisamia (joita jo ujosti kurkistelee ympäri naamaani) ja mansikoita. Rakastan kaikkea kesässä!

Ja nyt kun vappukin on jo ovella, voidaan oikeastaan jo sanoa että on kesä. Ulkona voi liikuskella farkkutakissa ja aurinkolasit on saanut kaivaa kaapista useampaankin päivänä. Sieltä se kesä tulee! Valitettavastiä tositarinoita-kausi loppuu huomenna, enkä pääse kertomaan kaikista huikeista kesäjutuista joita on edessä, mutta ainakin voin fiilistellä jo näin etukäteen, mitä toukokuu ja sen jälkeen kesäkuukaudet tuovat tullessaan!

Ensinnäkin on vappu. Häpeällistä kyllä, aion viettää ensimmäisen vappuni suurimmaksi osaksi lavatansseissa. Mutta ehtii sitä opiskelijavapusta nauttia vielä monta vuotta! 😀 Turussa pistäydyin kuitenkin lauantaina, kun Lex järjestää Akateemisen mölkyn maailmanmestaruuskilpailut.

Pian vapun jälkeen koittaa kauan odotettu Enrique Iglesiasin konsertti Helsingissä! Kyseistä herraa olen fanittanut jo kymmenisen vuotta (ellen kauemminkin), ja tämä konsertti on minulle kolmas. Ekalla keikalla hypin ja koin fanihysteriaa eturivissä, mutta tänä vuonna hattuhyllyn istumapaikat riittivät minulle vallan mainiosti 🙂

11.5. täytän 21, mikä tuntuu aivan uskomattomalta (juurihan mä pääsin lukiosta – vai?). Sitäkin uskomattomampaa on kuitenkin, että päivä syntymäpäiväni jälkeen pääsen kuuden päivän visiitille rakkaaseen entiseen kotikaupunkiini Madridiin. Siitä tulee varmasti huikeaa, varsinkin kun katsoo sääennustetta – jo nyt keikutaan suurimmaksi osaksi kahdenkympin paremmalla puolella.

Pian tämän reissun jälkeen alkaakin jo kesätyö hautausmaalla. Sitäkin odotan jo innolla!

Huomenna pääsen nauttimaan yhdestä kesän varmasta merkistä – nimittäin Esakallion avajaisista. Pikku hiljaa muutkin kesälavat avaavat ovensa ja pääsee taas pitkästä aikaa nauttimaan kesätansseista! <3

Tekstin kuvat koottu edelliskesäisistä Instagram-kuvistani. Jos mun seikkailuja kiinnostaa seurailla vielä tositarinoita-kauden jälkeenkin, niin instagramista mut löytää nimellä @hetailona – ja tietysti myös tanssiblogini osoitteessa slvte.blogspot.fi on vapaasti luettavissa! 🙂