Miten lukea pääsykokeeseen?

Tällä kertaa kerron muutaman vinkin siitä, miten oikiksen pääsykokeeseen kannattaa lukea. Oikiksen pääsykokeessa merkitystä on lähinnä vain sillä, kuka on lukenut kirjat parhaiten. On kuitenkin monia asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomio omassa tekemisessään.

  • Luku-urakan alku: Lue ensimmäisellä kerralla kirjat nopeasti läpi. Keskity saamaan ymmärrys suurin piirtein siitä, mitä asioita kirja käsittelee, ja minkälaisesta näkökulmasta. Toisella lukukerralla voit jo lukea hitaammin ja oikeasti opiskella kirjojen sisältöä.
  • Muu tekeminen: Tarvitset pääsykoelukemisen lisäksi jotain, mikä rytmittää elämääsi ja painostaa käyttämään aikasi järkevästi. Moni päättää ylioppilaskirjoitusten jälkeen rauhoittaa kaikki päivänsä lukemiselle, mikä voi toisilla toimia. Itse kuitenkin kävin vielä muutaman lukiokurssin, jolloin unirytmini pysyi kohtuullisena sekä jouduin oikeasti pohtimaan aikataulujani saadakseni tarpeeksi lukemisellekin aikaa. Jos minulla ei olisi ollut mitään muita velvollisuuksia päivissäni, olisin todennäköisesti maannut lattialla kuolaten suunraosta lukematta sivuakaan.
  • Rentoudu: Tehostaaksesi oppimistasi, pidä viikossa vähintään yksi päivä kokonaan ilman opiskelua. Silloin tee asioita, joista nautit: näe ystäviä, ahmi Netflix-sarjoja tai pelaa pleikkarilla. Aivosi tarvitsevat taukoa raskaasta lukemisesta voidakseen tallentaa opetellut asiat pysyvään muistiin. Pääsykoekirjojen luo palaaminenkin tuntuu miellyttävälle, kun siitä on ollut jonkin aikaa erillään.
  • Keskity: Hyödynnä lukuaikasi tehokkaasti. Laita puhelin pois päältä, vie jopa toiseen huoneeseen. Keskity siihen mitä luet. Jos lukiessasi mieleesi putkahtaa kysymyksiä, kirjoita ne lapulle ja etsi niihin vastaukset vasta kun olet lukenut kyseisen jakson tai kappaleen loppuun. Näin ajatuksesi pysyy kasassa ja muistat juuri lukemasi asiat, eikä koko ajan tarvitse aloittaa alusta.
  • Voimabiisit: Voimabiiseillä on tärkeä rooli silloin kun motivaatio tuntuu olevan hakusessa tai epätoivo valtaa koko kehosi. Hyvän voimabiisin tunnistaa reippaasta rytmistä ja kannustavista lyriikoista. Itse käytin tähän tarkoitukseen Cheekin Jippikayjei –laulua, sekä Rachel Plattenin Fight songia. Ne auttoivat minut aina palaamaan lukemisen pariin ja uskomaan kliseisesti itseeni. Voimabiisien ei kannata olla itselle tärkeitä kappaleita, sillä ylikulutuksen riski pääsykoeaikaan on suuri. Valehtelematta oli päiviä, jolloin kuuntelin näitä kahta kappaletta luupilla tuntien ajan. Hrrr.
  • Motivaatio: Tee konkreettinen lista paperille asioista, joiden vuoksi luet. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi muuttaminen omaan asuntoon opiskelupaikkakunnalle, turvattu työnäkymä tulevaisuudessa tai ihan vain se fakta, ettei seuraavana keväänä enää samanlaista työmäärää tarvitse tehdä. Jos listaasi saat kirjoitettua vain pari pientä asiaa, ei oikis ole sinua varten, veli.