Vihaan muuttamista

Olen viimeisen viikon ajan käynyt läpi muuttamisprosessia. Mielestäni viha on hyvin vahva sana, mutta muuttamista, sitä vihaan. Siinä on niin monta eri vaihetta, jotka tulee muistaa tehdä ja suorittaa osittain samanaikaisesti. Viime kesänä, kun muutin ensimmäistä kertaa yksin, olin aivan pihalla kaikesta. Nyt toista kertaa muuttaessani, kaikkea ei tarvitse onneksi opetella alusta. Virheiden kautta olen oppinut erityisen hyväksi asunnon saamisessa. Jotkut lähettävät kymmeniin asuntoihin hakemuksia saamatta yhtään vastausta. Tällä asunnonhakukerralla hain kuutta asuntoa, joista neljää minulle oltiin tarjoamassa.

Etsiessä asuntoa heinäkuussa kannattaa tyytyä siihen mitä saa, mikäli vuokrattava kohde suhteessa hintaan on kohtuullinen. Tuhannet opiskelijat tarvitsevat asunnon samasta opiskelijakaupungista, joten kilpailu on todella kovaa. Hätäillä ei kuitenkaan tarvitse, kaikki saavat varmasti jonkinlaisen asunnon. Vuokranantajat osaavatkin käyttää tätä ahdinkoa hyväksi, ja aivan onnettomistakin asunnoista vaaditaan kovaa vuokraa ja pitkää sitoutumista sopimukseen. Ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista kannattaa käydä sopimus huolella läpi, jotta myöhemmin ei kaduta.

Mutta kuinka siis saada asunto? Jos aikapainetta sinulla ei ole, kannattaa uuden asunnon etsimiseen käyttää aikaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että asunnon valitsemisessa ei voi olla liian nirso. Asuntoa etsiessä valitset itsellesi tilan, jossa tulet viettämään suuren osan opiskeluajastasi. Jos kämppäsi on kapinen kuolemanloukko, tulee motivoituminen sosiaalisen elämän yläpitämiseen ja koulunkäyntiin hyvin hankalaksi. Ota huomioon etäisyydet, vuokran määrä suhteessa tukiisi, asunnon kunto ja koko. Näitä kun punnitset ja priorisoit sen, mikä on itsellesi tärkeää, löydät lopulta itselle sopivia asuntovaihtoehtoja.

Ole asuntoilmoituksen laittajaan yhteydessä mieluiten puhelimitse. Koita saada näyttö asuntoon. Jos käytät sähköpostia viestimiseen, laita liitteiksi valmiina asuntohakemus (esim. asuntohakemus.fi), vapaamuotoinen kertomus itsestäsi, sekä opintosuoritusote. Mikäli onnekkaasti käy, ja pääset asuntonäyttöön, tuo itsestäsi parhaat puolet esiin. Nöyryys, kohteliaisuus ja kiinnostuneisuus auttavat aina. Koita saada vuokrauspäätöksen tekijään kunnollinen kontakti. Kun olet antanut itsestäsi kaikkesi, ei mahdollista torjuntaa tarvitse pelätä.