Tähän on tultu

Elämästäni on tullut passiivista. Uusi asuntoni on niin mukava, etten halua poistua sieltä millään. Moni varhainen aamu venyykin pitkälle iltapäivään, katsellen ulos rakennustyömaalla puuhastelevaa kypäräkansaa. Mikään mauste ei saa ruokaa maistumaan paremmalle kuin muiden työnteon katseleminen. Pian saatan jo huomata, että urakoitsijat lopettelevat päivältä. Merkki on minulle sama. Jos mitään järkevää ei ole tähän mennessä aikaan saanut, ei tule myöhemminkään saamaan. Parempi jättää huomiseen.

Yliopisto on kirjaimellisesti kivenheiton päässä, joten luennoille minun tarvitsee herätä vasta kirkonkellojen lyödessä tasatunnin merkiksi. Luentojen loputtua säntään mahdollisimman nopeasti kotiin, kaikki mahdolliset tauot käytän taivaallisiin nokosiin. Aina on oikea aika päiväunille. Ulkona on usein kurja sää, joten kerran sisälle tultuani en enää sieltä tahdo poistua. Lämmin viltti ja hyvä kirja houkuttavat paljon enemmän kuin loskassa tarpominen tihkusateen piiskatessa kasvoihin. Kauppaan on lyhyempi matka kuin koululle – usein en sinnekään jaksa, sillä pakastimeni on täynnä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta syötävää.

Minun suurin odotukseni on Ted Mosbyn tapaan eläkkeelle pääseminen. Minnekään ei ole kiire, mitään ei ole pakko tehdä, kenellekään ei olla vastuussa. Olen saavuttanut pitkälti unelmani 60 vuotta etuajassa En pidä haittana, vaikka terveyteni, sosiaaliset suhteeni tai ylipäätään koko elämä kärsisi. Kotona hyvä, muualla huono.