Luokkaretkellä Vantaalla

Ainejärjestömme Lexin järjestämällä päiväretkellä vierailimme Vantaan Keskusrikospoliisin rikosmuseossa ja seikkailimme Prison Islandin huoneissa. Molemmat aktiviteetit kiehtoivat minua äärimmäisen paljon; olen lapsuuteni lukenut Pohjolan poliisi kertoo-kirjoja sekä muutenkin ollut valtavan viehättänyt Suomen rikollisuudesta, tämän lisäksi minun on pitänyt käydä huonepakotyyppisessä paikassa jo pitkään.

Vaikka odotin himpun enemmän pakopelihuoneasiaa, rikosmuseo paljastuikin päivän kohokohdaksi. Saimme opastetun kierroksen Suomen rikoshistorian poikkeuksellisiin ja tunnetuimpiin tapauksiin, sekä niihin liittyviin esineisiin. Minua suoranaisesti ahdisti nähdä Jokelan koulusurmissa käytetty ase makaamassa levollisesti paikallaan lasivitriinissä. Ajatukseni siirtyivät pakosti tuon aseen viimeisiin käyttöhetkiin, sen entiseen omistajaan ja hänen tekoihinsa. Tuo nyt niin merkityksettömälle ja rauhalliselle näyttävä metallimöykky on joskus tuhonnut useiden ihmisten elämän täydellisesti.

Museo on yleisöltä suljettu, ja vain poliisin eri sidosryhmiin kuuluvat henkilöt voivat siellä vierailla. Mielestäni käytäntö on hyvä, vaikka kannatankin julkisuutta mahdollisimman monissa asioissa. Minusta olisi nimittäin tietyllä tapaa vääristynyttä, jos näitä kauheuksia ihmiset voisivat vapaasti tulla pällistelemään. Ikään kuin museoon näytteille laittaminen ja suuret kävijämäärät olisivat kunnianosoitus rikoksen tekijöille. Lisäksi osa näytteillä oleviin tapauksiin liittyvistä henkilöistä on hengissä, eikä uhrien mielenrauhan ja elämän jatkumisen kannalta olisi varmastikaan hyödyllistä, jos heidän heikoimmilla hetkillään näin vapaasti retosteltaisiin. Museo oli kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen – olen todella iloinen, että sain siellä vierailla.

 

Rikosmuseolta jatkoimme viihdekeskus Flamingoon, missä menimme Prison Islandiin. Jakauduimme neljän hengen ryhmiin ja lähdimme kiertämään erilaisia huoneita, joissa oli lukuisia tehtäviä. Näistä tehtävistä oikein ratkaistuna ansaitsi aina tietyn määrän pisteitä. Kaikki kilpaileminen ja arvoituksien ratkominen ovat niin minun juttujani, joten itselläni ainakin oli aivan liian hauskaa. Jokaiseen tehtävään minulla ei kuitenkaan riittänyt, onneksi kaverit olivat mukana nokkelimmilla aivoillaan. Epäilen meidän olleen siellä tunnin (?) – aika kului niin ripeään tahtiin, ettei sitä edes huomannut. Loppujen lopulta meidän ryhmämme keräsi Lex-porukan parhaimmat pisteet, joten palkitsimme itsemme herkullisilla jäätelöannoksilla voiton kunniaksi!