KIITOS

On koittanut maaliskuun viimeiset päivät, mikä tarkoittaa minun osaltani viimeisintä tositarinoita-kirjoitusta. Alkuvuosi oli lennokasta aikaa: täytin pyöreitä, muutin uuteen asuntoon, koin monia upeita tapahtumia ja tapasin paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Olen iloinen, että sain olla tekemässä tätä blogia, sillä ”jouduin” kirjoittamaan näistä mielenkiintoisista ja tärkeistä hetkistä elämässäni, taltioiden ne samalla itselleni kattavaksi päiväkirjaksi.

Haluan toivottaa tsemppiä ja jaksamista kaikille niille, joiden pääsykoeurakka on lähiviikkoina alkamassa. Vaikka kuka sanoisi mitä tahansa lannistavaa tai epäuskoista panettelua, niin muista, että kaikki on mahdollista juuri sinulle. Anna kaikkesi ja usko hyvään, niin unelmasi oikiksesta toteutuu. Nähdään Turussa syksyllä!

Kiittäen kaikkia lukijoita,

Arttu-Kasperi Kauppinen


Mikäli sinulle jäi jotain kysyttävää oikiksesta tai muuten haluat seurata elämääni sosiaalisessa mediassa, lisää minut Snapchatissa käyttäjänimellä ”arttukasperi”.