• Tositarinoita Turun yliopistosta

    Ilona Aalto

    Olen 24-vuotias kolmannen vuoden maantieteen opiskelija. Luonnonläheisenä seikkailijana aloitin akateemisen polkuni geologian opinnoilla, joista loikkasin ensimmäisen vuoden jälkeen maantieteen puolelle. Takana on myös ympäristötieteen ja kehitystutkimuksen opintoja, sekä vaihto-oppilasvuosi Perussa.

    Lue blogiani Katso esittelyvideoni

Viimeiset sanat

Nyt on tullut aika kirjoittaa viimeistä kertaa tähän blogiin. Kuun vaihteessa monet puristavat itsestään vielä viimeisetkin tiedonrippeet tenttipaperille ja vetävät sitten ylioppilaslakin päähänsä: Vappuna opiskelut laitetaan hyllylle ja elämä muuttuu tulevan kesän ajaksi. Omat opiskeluni jatkuvat juhlan jälkeenkin vielä pitkälle kesään.

En ole kirjoittanut mitään pääsykokeista tai luku-urakasta, sillä uskon että bloggarikollegani ovat hoitaneet  tsemppaamisen paremmin kuin hyvin. Samat vinkit pätevät myös maantieteen pääsykokeeseen, joten oman kokemukseni kautta haluan sanoa mantsan pääsykokeisiin valmistautuville ainoastaan kolme asiaa:

Lue lisää

Ilo irti ainejärjestötoiminnasta


”Synapsi ry on vuonna 1962 perustettu Turun yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä Turun yliopistossa biologisia aineita tai maantiedettä opiskelevat tai opiskelleet henkilöt” kerrotaan synapsin nettisivuilla. Synapsi järjestää jäsenilleen toimintaa monipuolisesti, ja viimeksi tänään olimme pelaamassa kuplafutista! 

Lue lisää

Tule kuulemaan meitä lukiolaisten päivänä!

Huomenna 19.4 järjestetään Naturassa lukiolaisten päivä ja olemme Nean kanssa haastateltavina tilaisuudessa kello 11.00. Tervetuloa kuulemaan mietteitämme opiskelusta, opiskelijaelämästä ja pääsykokeista! Omasta puolestani jään mielelläni vastaamaan kysymyksiin varsinaisen tilaisuuden jälkeenkin. Huomiseen!

Aika herätä talviunilta

Kiireinen kevät on pakottanut minutkin pysymään pitkälti neljän seinän sisällä. Nyt päätin kuitenkin höllätä ja siirtää joitain suorituksia myöhemmäksi. Elämää on myös luentosalien ja kirjastojen ulkopuolella, ja välillä pitäisi tiedostaa, ettemme elä vain tulevaisuutta pedataksemme. Irrottautumisen ansiosta olen päässyt vihdoin nauttimaan keväästä ja sen myötä tulevista tapahtumista.

Lue lisää

Tarinoita vaihdosta: perulainen kulttuuri

 

Rakastan uusiin kulttuureihin tutustumista. Mikään ei ole avartavampaa ja vapauttavampaa kuin huomata, että hei se meidän tapa olla ja elää ei olekaan ainoa mahdollinen. En ole ihan täydellä sydämellä kokenut suomalaista kulttuuria omakseni, uskoen löytäväni sen itselleni sopivimman kulttuuriympäristön jostain muualta. Lattareihin lähtiessä kuitenkin jännitti: Miten tällainen silti niin tyypillisen varautunut ja ujokin suomalainen uppoaa ”latinokulttuuriin”?

Lue lisää

Pahisnörttejä ja mustaa huumoria opiskelijateatterissa

Perjantai-illan kulttuuripläjäys käytiin hakemassa Hybridispeksistä, eli matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden järjestämästä teatterista. Speksi on interaktiivinen ja huumorintäyteinen musikaali, jossa yleisö voi koska tahansa vaikuttaa näyttelijöiden, bändin tai tanssijoiden toimintaan huutamalla ”omstart!”, jolloin kohtaus on näyteltävä uudelleen. Yleensä huutoon vielä liitetään jokin teräste, kuten ”omstart erotiikkaa”, ”omstart japaniksi!” tai ”omstart darth vader”, jolloin teatteriporukka pyrkii improamaan kohtaukset mahdollisimman hyvin. Moniin kohtauksiin varaudutaan toki harjoittelemalla, mutta välillä näyttelijät joutuvat hyvinkin luoviin improvisointeihin yleisön yllättävien päähänpistojen edessä.

Lue lisää

Sukellus kandiaiheeseeni

Kandi eli kandidaatintutkielma on tämän kevään suurin projekti. Siihen valmistautuminen alkoi jo viime syksynä ja nyt sen työstämiseen on varattu valtaosa etenkin juuri alkaneen neljännen periodin opiskeluajastani. Kandin rakenteesta puhuin jo hiukan aiemmassa postauksessani, mutta koska aihe on tässä vaiheessa olevalle opiskelijalle niin tärkeä, päätin syventyä myös hieman itse tutkielman aiheeseen.

Lue lisää

Talvinen Naantali kutsuu ulkoilemaan

Kotikaupunkini Naantali on paikka, jonne matkaan useita kertoja kuukaudessa. Tunnen olevani superonnekas, kun perheeni ja vanha kotini ovat niin lähellä, puolen tunnin bussimatkan päässä Turusta. Naantali toimii itselleni eräänlaisena retriittinä jossa sauna lämpiää, jääkaappi on aina täynnä, meri tuoksuu ja ulkona näkee tähdet ja kuulee hiljaisuuden. Kesäisin kaupunki elävöityy ja vetääkin puoleensa valtavasti niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin turisteja. Kesäkaupungissa riittää kuitenkin tekemistä myös talvella ja nyt esittelen omat lempijuttuni!

Lue lisää

Tarinoita vaihdosta: rahoitus ja kulut

Vaihto-opiskelun voisi kuvitella olevan kallista lystiä opiskelijalle. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole! Vaihdon kustannukset vaihtelevat laajasti vaihtokohteesta, maan hintatasosta, myönnetystä apurahasta ja omasta elämäntyylistä riippuen. Vaihto-opiskeluni Perussa ei maksanut itselleni mitään, joten taloudellisista syistä ei kenenkään tarvitse kotiin jäädä!

Lue lisää

Ammattina maantieteilijä

Ehkä joku siellä ruudun toisella puolella harkitsee maantieteen opiskelua yliopistossa. Kun aikeista kertoo kavereille ja sukulaisille, nousee ilmaan paljon kysymyksiä, joihin voi olla hankala vastata. ”Mitä mantsaa opiskellut voi tehdä?” ”Mikä susta sit tulee?” Niinpä. Mihin tarvitaan maantiedettä?

Lue lisää

Päivä arkeani: perjantai

Huh, se olis sitten perjantai! Ihanaa kun viikonlopun voi vain olla möllöttää… not. Monille opiskelijoille lauantai ja sunnuntai on kuin mikä tahansa muukin päivä. Koska viikolla juhlittiin, on ne työtkin joskus tehtävä. Itseänikään ei tänään viikonloppufiilis tavoittanut, kun ilta kului kotitentin ääressä.

Lue lisää

Päivä arkeani: maanantai

Tällä viikolla pääsette seuraamaan enemmän tai vähemmän mielenkiintoista arkielämääni oikein lähietäisyydeltä. Luvassa siis mahdollisimman rehellisiä päivityksiä tekemisistäni, viikon jokaiselta päivältä.

Lue lisää

Katsaus kevätlukukauden kalenteriin

Tällä viikolla alkoi taas täyspäiväinen opiskelu, minkä kunniaksi avaan teille hieman miltä näyttää tämän maantieteen opiskelijan kolmannen vuoden kevätlukukauden kalenteri. Kontaktiopetusta sisältäviä kursseja on kiitettävän paljon, mutta lukemistakin riittää, kun oman LuK-tutkielman teko vaatii laajaa kirjalliseen aineistoon perehtymistä. Valmistuakseni luonnontieteiden kandidaatiksi kesään mennessä on LuK-tutkielman lisäksi suoriuduttava vielä viimeisistä sivuaineopinnoista, yhdestä pakollisesta paikkatietokurssista ja virkamiesruotsista. Hommia siis riittää! Kevät tulee kulumaan seuraavien kurssien parissa ähkiessä:

Lue lisää

Haasteiden kevät

Vuoden vaihtuessa on usein tapana fiilistellä kulunutta vuotta iloineen ja suruineen, ja kääntää sitten katse tulevaan. Jotkut voivat odottaa tulevaa vuotta toivoa täynnä, sitoutuen erilaisiin projekteihin ja haasteisiin, jotka tekevät tästä vuoden vielä edellistäkin mahtavamman. Mutta entä jos tulevan vuoden ajattelu tuntuukin mahanpohjaa kutkuttavan innostuksen sijaan kylmänväreinä selkärangassa?

Lue lisää
Sivu 1 (2)12