• Tositarinoita Turun yliopistosta

    Julia Lumijärvi

    Olen 22-vuotias turkulaistunut Helsingin kasvatti. Suoritan hammaslääketieteen- ja oikeustieteen yhdistelmätutkintoa ja aloitin oikiksessa syksyllä fuksivuoteni. Käyn aktiivisesti erilaisissa jumpissa ja myös tenniksen pelailu on lähellä sydäntäni. Jokainen päivä on seikkailu ja mahtava tilaisuus oppia jotain uutta.

    Lue blogiani Katso esittelyvideoni

Yksin asumisen haasteet 101

Olen asunut nyt reilut puoli vuotta omillani. Lukuisten toilailujen jälkeen arjen pyörittäminen on alkanut sujua jo lähes itsestään, vaikka aluksi ruoan järjestäminen, virallisten puheluiden soittaminen ja laskujen maksaminen yksin tuntuivatkin ylivoimaisen vaikeilta. Järkeilin syksyllä kuitenkin niin, että jos miljoonat muut ihmiset ovat pystyneet tekemään saman minua ennen, niin silloin pystyn minäkin. Tämä ajatusmalli takaraivossa sai minut ymmärtämään mm. mitä tarkoitetaan viitenumerolla, mikä ero on isännöitsijällä ja kiinteistöhuollolla ja kuinka jääkaapin sulatus toimii. On kuitenkin joitain asioita, mitkä ovat vielä säilyneet minulle mysteereinä.

  1. Kuinka ihmeessä lakanoihin tulisi suhtautua? Poikkeuksetta lakanat ovat pituudeltaan (ja leveydeltään) minua suurempia, joten ensinnäkin on valtava työmaa ravistaa kangas suoraksi ilman kosketusta roskaiseen lattiaan, ja toiseksi saada se sitten taittumaan nätisti tiiviiseen pakettiin. Olen koittanut ratkaista ongelmaa teippaamalla lakanaa kiinteisiin tasoihin ja käyttämällä pahvilevyjä, mutta toistaiseksi lakanakasani pysyvät selittämättöminä ryppymöykkyinä.

  1. Kuinka kovaa asuntoni äänet kuuluvat muualle? Toisinaan jostain kantautuu hyvin etäistä puheensorinaa tai tuolin raahautumista, mutta selittyykö hiljaisuus sillä, että äänieristys rakenteissa on tehokas, vai että naapurini ovat vain kovin hiljaisia? Pysähdyn miettimään tätä aina suihkussa tullessani Chandelierin kolmanteen kertosäkeeseen.
  2. SÄHKÖKYTKENNÄT. Vaikka suoritinkin pakolliset käsityökurssit alakoulussa puukäsityössä, ei piirilevyjen kolvauksesta ole ollut juurikaan hyötyä. Olen lukenut asuntoni sähkökarttaa (jos sitä sellaiseksi edes kutsutaan), ja vaikka kuinka koitan kytkeä virrat pois asentaakseni turvallisesti lamppuja, jää päälle aina se vihoviimeinen pistorasia, jonka olisi kuulunut myös sammua. Ehkä odotankin vain, että isä tulee kylään.

  1. Yksin syöminen. Viikonloppuisin kun koululla (jos muuten professorin kuullen sanot yliopistoa kouluksi, saat korvillesi. Been there, done that) ei tule käytyä, teen usein ruokaa kotona. Ruoanlaitto sujuu, juu-u, mutta sitten tulee se vaihe, kun tulee kattaa pöytä, istua alas ja syödä. Kuinka kaunis kattaus pitäisi tehdä? Tuleeko ruokailun ajan tanattaa pöydässä ja syödä lautanen tyhjäksi? Mihin minun kuuluisi katsoa? Lähes aina ruokailutilanne johtaa siihen, että saatan lähteä pöydästä hetkeksi tekemään jotain muuta, jonka jälkeen palaan lautaselle, syön taas haarukallisen ja jatkan puuhiani. Jos yksin syömiselle on jokin etikettisäännöstö, olkaa hyvät ja kertokaa minulle siitä.

  1. Viimeisenä kerron kiusallisen tunnustuksen. PELKÄÄN SANOINKUVAILEMATTOMAN PALJON PIMEÄÄ. Olen aikaisemmin elämässäni havainnut tämän viettäessäni yksin öitä kotona, mutta nyt en pääse pelkoani pakoon millään lailla. En usko, että kukaan nauttii pimeydestä – itselläni kuitenkin pimeän pelko on edennyt siihen vaiheeseen, että ennen nukkumaanmenoa tarkistan sängynaluset ja kaapit ja pidän valoja päällä niin kauan kuin vain on mahdollista. Syytän pelostani kauhuelokuvia (erityisesti tätä lyhytpätkää: https://www.youtube.com/watch?v=uUDT4NsDb_M ) sekä opiskelukaveriani, joka kertoi minulle turkulaisesta hiipparista, joka öisin ilmestyy ihmisten koteihin tuijottamaan nukkuvia.

Vaikka yksin asumisessa onkin joitain epäkohtia ja tiedonaukkoja, on se silti mahtavaa. Voin päättää kaikista omista asioistani, saan siivota milloin haluan, ja pystyn milloin vain vetäytymään omaan rauhalliseen kotiini. Se opettaa arvokkaita taitoja ja tietoja ja pakottaa pitämään itsestään huolta ja selviytymään kaikissa tilanteissa. Suosittelenkin kaikille edes jossain vaiheessa asumaan aivan pelkästään oman itsensä kanssa. Sinä olet itsellesi parasta mahdollista seuraa.

Miten lukea pääsykokeeseen? (Osa 3)

Pääsykokeeseen tarvittava kirjallisuus julkaistaan 11.4.2018. Tämän jälkeen on noin kuukausi aikaa lukea ja opetella niiden sisältämä materiaali pääsykokeeseen, joka pidetään toukokuun 15. päivä. Kirjallisuus kannattaa tilata ennakkoon (tarkemmat tiedot julkaistaan maaliskuun aikana sivulla www.oikeustieteet.fi), jolloin pääsykoekirjat postitetaan kotiisi. Minulle ne taisivat saapua jopa pari päivää aiemmin kuin oli ilmoitettu. Kun kirjat ovat käsissäsi, tulisi työsi alkaa välittömästi.

(Mikäli haluat tiivistetyn tarinan lukuprosessista, niin kelaa alemmas numeroituun listaan.)

Minun pääsykoekeväänä materiaalina oli kolme pääsykoekirjaa; sopimusoikeudesta, panttioikeudesta ja siviiliprosessista. Kirjoissa oli yhteensä n. 450 sivua, ei siis mitenkään ylivoimaisen paljon. Luin ensimmäisen päivän aikana kaksi kirjoista läpi melko kevyesti, jotta sain jonkinlaisen käsityksen mitä ne käsittelivät. Vaikka kirjoista ei pysyisi ollenkaan aluksi perillä, se ei haittaa yhtään – luulin vielä sadan luetun sivun jälkeen, että panttioikeuden kirja käsittelisi patenttioikeutta.

Käytyäsi kaikki kirjat kertaalleen läpi, aloita syvempi paneutuminen. Omana tavoitteenani oli käydä yhden päivän aikana n. 30 sivun edestä aiheita kaikista kolmesta kirjasta hyvin syväluotaavasti. En edennyt kirjoissa lainkaan kronologisesti, vaan yhdistelin sopivan kokoisia palasia kimppuihin saavuttaakseni tavoittelemani sivumäärän. Joinakin päivinä saatoin kiinnittää huomioni pelkästään yhden kirjan yhteen osioon, jonka koin haastavaksi.

Miten sitten tekstiä tulisi purkaa ja jäsennellä? Minä luin tekstin pariin kertaan läpi, jonka jälkeen alleviivasin 1-3 tärkeintä ydinvirkettä. Mikäli tekstikatkelmassa oli viittauksia lakeihin tai korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin, alleviivasin kaikki suorat lainaukset vaaleanpunaisella värillä. Nämä kaksi vaihetta auttoivat minua setvimään moniäänistä tekstiä, ja havaitsemaan sen, mikä oikeasti on oleellista. Mikäli tekstin seassa oli jonkinlainen lista (listat ovat aina tärppejä, opettele ne ulkoa!) laitoin sivun yläkulmaan muistilapun.

Kuluu useita viikkoja, kunnes kirjojen oppikokonaisuuksia alkaa oikeasti muistamaan kunnolla ja tietyllä tapaa jopa ymmärtämään. Tässä vaiheessa voi tietyllä tapaa hengähtää, ja muuttaa opiskelutyyliään. Koko ajan kaikkea pitää kerrata, mutta enää tulee paneutua vain asioihin, joita ei tunne hallitsevansa yhtään. Listoja, lakeja ja KKO:n (korkein oikeus) lainauksia tulee nyt viimeistään alkaa opettelemaan ulkoa. Tämä ei onnistu muuten kuin toistamalla loruja tarpeeksi kauan, kunnes ne ovat syöpyneet takaraivoon kiinni.

Viimeisellä viikolla ja viimeisinä päivinä ei kannata uskoa sitä liirumlaarum-puhetta, ettei saisi lukea enää, koska kaikki opittu voi kadota muistista. Asia ei todellakaan ole näin, itselle ne parin viimeisimmän päivän lukeminen opettivat vielä kaikenlaista materiaalista, enkä usko että stressinikään olisi lievittynyt vain lepäilemällä ennen koitosta. Lukutyyli on kyllä hyvin erilaista, kirjoihin en tainnut koskea koetta edeltävinä päivinä, sillä olin tehnyt lukuisia muistilappuja, tiivistelmiä ja kaavioita, joita sitten selailin valtavassa kiihkossa.

Tiivistetysti, luku-urakkasi voi siis edetä esimerkiksi näin:

  1. Materiaali julkaistaan, lue kirjat kevyesti läpi
  2. Opiskele asioita syvemmin sopivankokoisissa palasissa
  3. Opettele asioita ulkoa! Palauta jo opittua mieleen.
  4. Kertaa, kertaa, kertaa

Kohti mielekästä opiskelua ja oppimista

”Mun opiskelutekniikkaa on aina käynyt kutsuminen enemmän tai vähemmän omintakeiseksi. Kympin keskiarvolla yläkoulusta lähteneenä oon periaatteessa aina ollut hikke, mutten sitten kuitenkaan sellanen stereotyyppinen, nenä kirjassa päivänsä viettävä tapaus. Tuntimääräisesti oon nimittäin aina panostanut opiskeluun todella vähän, ja mun opiskelutyyliä kuvaakin erityisen hyvin sanonta ”viime tippaan jättäminen”.

Erityisesti tää on näkynyt niissä aineissa, joille en oo koskaan sen kummemmin lämmennyt. Esim. lukiossa mun taktiikkana oli avata kemian kirja ensimmäistä kertaa koetta edeltävänä päivänä ja hönkäistä se sitten yhdeltä istumalta läpi – tuloksena kokeesta 10- ja kurssista 10.” (ajatuksiani vuodelta 2014)

 

Pientä piristystä muuten niin aneemisen näköisiin kouluvihkoihin

 

Ennen yliopistoa ja sivumääriltään n. triplaantuneita tenttialueita koetti välietappi nimeltä ylioppilaskirjoitukset. Niin, ja tietenkin kauppatieteellisen pääsykoe. (EDIT: Kävin muuten huvikseen laskemassa, ja nykymetodilla olisin saanut ylioppilastodistuksestani 38/40 pistettä, ts. kenties suoran väylän kauppikseen?) Yhtä kaikki, aiemmin liiaksikin loppukiriin perustunut taktiikkani alkoi hioutua nykyiseen muotoonsa keväällä 2013; seuraavassa vinkkaankin omakohtaisesti hyväksi todetusta, opiskelun huomattavasti mielekkäämmäksi tekevästä kahden kombosta!

 

Make it interesting

Olen niin perinpohjainen kiinnostusoppija kuin vaan olla ja voi, ja lähtökohtaisesti saankin itseni kiinnostumaan tiedosta kuin tiedosta – ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Muistan esim. em. kemian kurssia läpi tahkotessani innostuneeni tuosta viimeiseen asti välttelemästäni aihepiiristä siinä määrin, että pienessä mielenvikaisuudessa pohdin jopa jatkavani aineen opintoja 😀 Summa summarum, mahtavinkaan opiskelutekniikka ei varmasti pistä pahakseen sitä lisäboostia, jonka aiheen mielenkiintoiseksi kokeminen saa oppimisprosessissa aikaan! ”Fake it ’til you make it” -lähtöinen motivaatio voi ts. parhaimmassa tapauksessa muuttua oikeasti sisäsyntyiseksi, kunhan aiheelle vain ensin antaa mahdollisuuden.

 

Make it personal

Lukion psykologian opeista alitajuntaani ovat näemmä iskostuneet erityisesti kaksi termiä; sisäsyntyinen motivaatio sekä sisäiset mallit eli skeemat. Keskeisintä skeemoissa lienee niiden mahdollisimman vähäinen määrä, ts. älykäs uuden aineksen sitominen vanhaan, jo opittuun tietoon. Muistin kuormituksen vähentämiseksi sisäisiä malleja voi ja kannattaa täydentää myös muiden korviin ennenkuulumattomin esimerkein. Henkilökohtaisen ulottuvuuden saavat muistisäännöt ovat näet poikkeuksetta muita tehokkaampia; eräs ystäväni esim. kertoi ajatelleensa itselleen täysin tuntemattomat (silloisen) pääsykokeen laskis-termit tutuin, konkreettisin esimerkein isänsä firman kautta. Näin uudet, ennestään tuntemattomat käsitteet saivat persoonallisen ulottuvuuden vähentäen oleellisesti muistin jo valmiiksi huimaa kuormitusta mitä tulee ylipäätään pääsykokeisiin valmistautumiseen.

 

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Ansku

Kolme muskettisoturia – viikonloppu kotipuolessa

Olympialaisia, After Ski -letut sekä Disney-leffoja

Joskus, eritoten juuri loppuneen tiivistäkin tiiviimmän 3. periodini jälkeen, on lupa ottaa hieman rennommin. Edessä häämöttää kahden viikon aikataulutettu rupeama tenttejä ja töitä, joten tämän viikonlopun rentoilut tulivat todella tarpeeseen. Viimeisten kolmen päivän aikana olen paitsi viimeistellyt kouluhommia ja ollut töissä, myös nauttinut siskoni Wanhojen tansseista sekä räkättänyt mitä hurmaavimmin lapsuuden kahdelle Disney-lempparille, Mulanille ja Keisarin uudet kuviot -elokuvalle. Mahtuipahan viikonloppuun myös aurinkoisessa talvisäässä taitettu hiihtolenkki sekä – tasapainottavana palkkarina – letut kermavaahdolla ja hillolla.

Ajoittainen kahden kaupungin, ts. Hyvinkään ja Turun väliä reissaaminen on ainoastaan väliaikaista, minkä tiedostaen koitankin ammentaa kokemuksesta kaiken mahdollisen positiivisen. Ehdottomasti parasta kotipaikkakunnalla sijaitsevassa työpaikassani ovat sen ”luontaisedut”, ts. mahdollisuus nähdä vanhempiani ja nuorinta siskoani sekä kotipuolessa asuvia ystäviäni.

 

 

Mitä tulee siskoihini, joita minulle on siunaantunut kaksin kappalein, ovat he olleet olennainen osa opiskeluaikaani monessakin mielessä; teatterialaa opiskellut siskoni on prepannut minua milloin missäkin esitelmässäni, kun taas nuorin on omalla lukiouurastuksellaan tsempannut tätä lahjakkuuteensa ja muistiinsa välillä liiaksikin luottavaa tapausta ahkerampaan puurtamiseen. Pikkusiskoni ovat kaikkeni, ja heidän vierailunsa Turussa (nykyisin toinen tosin asuukin samassa kaupungissa) ovat yksiä opiskeluaikojen parhaimmista muistoista! <3

 

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa,

Ansku

Uusi koti

Vihdoin muuttoni on valmis. Uusi asuntoni tekee minut todella onnelliseksi, sillä täältä löytyy monia asioita, joita edellisessä ei ollut, mm. toimiva uuni, astianpesukone ja äänieristys. Tärkeintä kuitenkin on, että tässä asunnossa ei ole tuholaisia. (*koputtaa puuta*)

Kyllä, jouduin muuttamaan aiemmasta asunnosta pois, sillä siellä oli ilmeisesti turkiskuoriaisia. Hauskaahan on, että asuin asunnossa reilut kuusi kuukautta ja havaitsin näitä toukkia koko sen ajan, mutta luulin niitä tavallisiksi sokeritoukiksi. Toukkien todellinen luonto paljastui, kun löysin niiden aiheuttamat vahingot matoistani. Turkiskuoriaiset ovat siis kodin tuholaisia, jotka asustelevat vanhoissa kerrostaloissa seinänraoissa, varastoissa ja lattialistoissa, ja niiden toukat mutustelevat mielellään tekstiilejä. Toukkia ei päiväsaikaan näkynyt, mutta loppuajastani asentamani teippi paljasti, että niitä asunnossa oli kymmenittäin, ellei jopa satoja!

Edellinen asuntoni oli yksityiseltä vuokranantajalta. Asunnon kunto oli todella huono, mutta ajattelin, että kunhan katto on pään päällä, niin se riittää. Olen aina ollut kovin tietoinen tietyistä kodin tuholaisista, ja vahdinkin ensimmäiset asuinviikkoni, ettei asunnossa ole lutikoita tai torakoita. Jos jotain hyvää, niin niitä sentään ei seinissäni asustellut. Minulta löytyneet turkiskuoriaiset kun ei näiden tapaan esimerkiksi pure ihmistä. Tästä asuntosambasta opin sen, että asunnon kanssa ei kannata tinkiä. Älä ota ensimmäistä asuntoa minkä saat. Äläkä toista. Ota sellainen, jossa on laatuun nähden kohtuullinen vuokra, ja jossa uskot tuntevasi olosi kotoisaksi ja turvalliseksi opiskelusi ajan. Kaikille löytyy kyllä koti.

Kesätyöt

Alkuvuosi on aina kaikista stressaavinta aikaa, sillä silloin kuuluu hakea kesätöitä. Työt eivät itsessään stressaa, päinvastoin, töitä tekisin ilomielin – ahdistusta aiheuttaa se, kuinka työnhaussa tulee olla nopea, tuloksellinen ja aikaansaava. Mitä jos kesäksi ei saa työpaikkaa? Opiskelijana tilanne on vielä rintaa puristavampi, sillä kaikkia tukia ei tule kesän aikana, ja useimmat vuokrasopimukset on pysytettävä voimassa kesänkin ajan.

Oikeustieteellisen opiskelijalla on useita kesätyömahdollisuuksia omalta alalta. Suuret asianajotoimistot ja lakifirmat pyörittävät trainee-ohjelmia, jotka ovat tarkoitettu kaikenikäisille oikisopiskelijoille porrastetusti. Jopa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat voivat päästä töihin. Varsinaisten hakujen lisäksi töitä voi kysyä pienemmistä lakiyrityksistä, mutta usein vasta vähän opiskelleille ei hommaa tahdo löytyä.

Itse olen hakenut todella moneen paikkaan töihin. Osaan olen päässyt haastatteluun ja päätös on vielä muhimassa, osa on tyrmännyt jo minut ja osan olen minä torjunut liian kaukaisen sijainnin, työn laadun ja määrän tai jonkin mitättömän pikkuseikan vuoksi, joka on minua häirinnyt. Haluaisin niin kovasti jonnekin töihin, mutta ovet tuntuvat pysyvän tiukasti säpissä. Jos tällainen tilanne tapahtuu, etten pääse minnekään kesäduuniin, aion todennäköisesti opiskella kesän. Turun yliopistossa pyörii kesäisin joitain opintojaksoja ja ainakin oikiksessa on runsaasti opintojaksoja joiden suorittaminen ei juurikaan katso aikaa. Vaikka nyt tuleva kesä on suuri violetti kysymysmerkki, niin luotan että kyllä asiat selviävät parhain päin.

Pari sanaa ”pupuperheestä” (lue: ystävät opiskeluaikojen parasta antia)

Tiedättekö sen tunteen, kun – verraten itsekkäästi – jättää elämässä jotain oikeasti hyvää taakseen paremman toivossa? Eikä sanatarkasti edes paremman, vaan ainoastaan intuitiivisesti paremmalta tuntuvan toivossa. Melkoista hakuammuntaa, joka voi päättyä joko erittäin hyvin tai huonosti.

Tositarinoita-hashtagin lunastamiseksi lienee tarpeen kertoa eräs tarina. Tai no, tarina ja tarina, mutta satuinpahan ennen Turkuun muuttoani keskustelemaan siskoni kanssa tulevista kuvioista. Muistan tuolloin pohtineeni, josko lähtö Lappeenrannasta (jossa siis opiskelin syyslukukauden 2013) oli sittenkään ollut oikea valinta. Päällimmäisenä mielessäni pohdin mm. sitä, olinko tehnyt kardinaalitason virheen jättäessäni Lappeen ja sieltä saamani ystävät taakseni.

”Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolen” pätee hyvinkin moneen asiaan, muttei onneksi aivan kaikkeen. Heti ensimmäisistä koulupäivistä lähtien kaksi ensimmäisenä iltana ”yhdistettyä” tutorryhmäämme hitsautui nimittäin niin tiiviiksi porukaksi, etten rehellisesti sanottuna osaisi enää kuvitella elämääni ilman näitä ihmisiä.

Yhteisiin vuosiimme on mahtunut paitsi Poseidon-nimeä kantava, jo perinteeksi muodostunut nimikkoristeily myös todellista, Instagramista #antinpuput takaa löytyvää teemabileisiin heittäytymistä. Kaikista arkisimmat – mutta myöskin ne rakkaimmat – muistot liittyvät kuitenkin darrapäivien kollektiivisiin (lue: allekirjoittanut kokkaa) ruokahetkiin. Summa summarum, mitään en vaihtaisi näistä reilusta kolmesta ja puolesta vuodesta!

 

 

Ystävänpäiväterkuin,

Ansku

Ajan- ja stressinhallinnan yhteen nivoutuminen

Kirjoittelen vielä myöhemmin tarkemmin itselle oikean/oikeiden opiskelutekniikoiden löytämisestä, mutta sitä ennen (ja siihen liittyen) halusin kuitenkin ensin pohtia hieman ajan- ja stressinhallinnallisia kysymyksiä. Oikeiden opiskelutekniikoiden sovellus on näet yksi tekijöistä, jotka edesauttavat paitsi ajan- myös opiskelijan arjen kokonaisvaltaista stressinhallintaa; kyseinen ilmiö on YTHS:n (Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö) mittapuullakin varsin ajankohtainen, ja tämän myötä halusin myös tuoda oman ”kantapään kautta”-kontribuutioni aiheen ympärillä käytävään keskusteluun.

Suomennettuna (teitittely vaihdettu sinutteluksi); ”Päätettyäsi, toimi.”

 

Stressinhallinta-termin varsin negatiivinen konnotaatio väistyy vaihdettaessa sanan tilalle ”balansointi”. Arjen moninaisten askartenkin välinen balansointi (nimim. 10 kurssia tässä periodissa) nimittäin onnistuu, joskin enemmän tai vähemmän syväluotaavan itsetutkiskelun avittamana. Esimerkkinä toimikoon, kuinka vielä pari vuotta sitten tapasin haalia kalenterini täyteen menoja klaaraten niistä esimerkillisesti kaikki aikataulutetut, kuten kurssi- ja kokousmenot. Sen sijaan epämääräisesti jonkun päivän kohdalle kirjatut ”lue itsenäisen kurssin X tenttiin” -merkinnät tapasivat poikkeuksetta siirtyä seuraavalle päivälle, viikolle jne. Alitajuisen stressin määrä kasvoi samalla huomaamatta, ja yhtäkkiä huomasin esim. sähköisen tentin viimeisen päivämäärän olevan aivan nenän edessä. Tekemättähän tuo jäi.

Jossain vaiheessa, em. skenaarion toistuttua useampaan otteeseen, tajusin viimein tarttua kalenteriini ja ottaa käyttöön aikataulutettuja menoja vastaavan käytännön, ts. ”treffit oman itseni kanssa”. Eritoten kandia kirjoittaessa olen huomannut em. käytännön omaksumisen äärettömän tärkeäksi; kalenterin epämääräiset harakanvarpaat ”kirjoita kandia viikonloppuna” eivät nimittäin – ainakaan omalla kohdallani – konkretisoi kirjoitustarvetta tarpeeksi, vaan toimeen tarttuakseni vaadin selkeän, tuntimääräisen aikataulun. Aikataulun, joka paitsi lisää ajanhallinnan tunnetta myös balansoi viikonlopun kellonlyömät työ- ja vapaa-ajan välille.

 

Mukavaa sunnuntain jatkoa <3

Ansku

Omalla lomalla

Turun yliopistossa on hyvin laaja akateeminen vapaus. Oikiksen useimmilla luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, joten opiskelun kyseisiltä opintojaksoilta voi periaatteessa hoitaa itsenäisesti. ”Pakollisilta” opintojaksoiltakin (kielet) saa olla parisen kertaa vapaalla. Itse keräilen vapaapäivien käyttömahdollisuuksia, jotka sitten käytän viikon mittaisiin lomiin. Tällöin matkustan kotiseudulleni Jyväskylään. Junalla matka kestää reilut kolme tuntia – ihan joka viikonloppu ei siis ole järkeä ajella tuota väliä.  Jyväskylässä käydessäni näen paljon ystäviäni ja perhettä, ja aikataulu tuntuu toisinaan olevan tiukempi kuin Turussa.

Olen ollut viimeisimmän viikon käymässä kotikotona. Ohjelmassa on ollut roskaruoan syömistä, ulkoilua pistelevässä pakkassäässä ja yleistä maailmanparantamista. Suhtaudun tähän viikkoon talviloman tavoin, en ottanut mukaani yhtäkään koulukirjaa ja koitan vältellä opiskelua kaikin tavoin. Viikon toimettomuus ei kuitenkaan merkitse opiskelun kannalta paljoa. Kun hommia tekee tasaisesti, ei usean päivän pako arjesta tunnu missään!

Kesätyönhausta; tyhjästä on paha nyhjästä – vai onko?

 

Kesätöiden saaminen on usein melkoista hakuammuntaa; muistan esimerkiksi itse, kuinka ensimmäisen opiskeluvuoteni keväänä aloin jo joulu-tammikuun vaihteessa täyttelemään paitsi varsinaisia hakulomakkeita myös lähettelemään erinäisiä avoimia hakemuksia. R-kioskit ja McDonald’sit kolunneena olin päättänyt erikoisliikkeiden olevan listallani seuraavina – näiden lisäksi hain monipuolisesti Turku-Hyvinkää-Helsinki-akselilta löytyviin, koulutusmielessä ”kaupallisen alan töihin” laskematta kuitenkaan erityisemmin niiden varaan.

Ensimmäisen opiskeluvuoden/lukion jälkeen ei vielä oikein voi paukutella henkseleitään minkään tietyn alan osaamisella (vaikka kiinnostusta löytyisi senkin edestä), joten tietään kokeneempien hakijoiden joukossa on luovittava enemmän tai vähemmän kekseliäästi. Ahkera hakemusten lähettely keväällä 2015 poiki kohdallani loppujen lopuksi jopa 12 haastattelukutsua rahoitus- ja pankkialan työnkuvista Alkon ja IKEAn myyjään.

Huolimatta siitä, että varsinainen kesätyönhaku-urakointini ajoittuu kolmen vuoden päähän, ovat tämän postauksen vinkit mitä luultavimmin yhä paikkansapitäviä; olen nimittäin työpaikan saatuani – ja seuraavina kesinä ja sittemmin osa-aikaisena jatkettuani – kunnostautunut niin perhe- kuin kaveripiirinkin epävirallisena hakemusguruna (well, ehkä ennemminkin apuna!)

 

Huutomerkki ja oman osaamisen kiistäminen – kaksi kardinaalivirhettä?

”Minulta ei löydy aikaisempaa kokemusta toiminnanohjausjärjestelmien käytöstä, mutta innostuneisuuteni ja nopea uuden aineksen omaksumiskykyni tulevat varmasti korvaamaan mahdolliset tiedolliset vajavaisuuteni!”

 

=> Kaksi kullanarvoista hakemusvinkkiä kantapään kautta:

 

*Luota persoonallisuuteesi – esim. huutomerkkejä saa ja kannattaa käyttää, joskin harkiten. Sain taannoin Suomen kielen ja viestinnän -kurssille osallistuessani palautetta hakemukseni lievästi ”huutavasta tyylistä”. En missään nimessä käy kiistämään opettajani kannanoton paikkansapitävyyttä, sillä olen itse asiassa huomannut huutomerkkien lukumäärän (tällä hetkellä tasan 1) tippuneen vuosi vuodelta hakemusluonnoksistani(!) Kenties vuosi lisää kokemusmielessä on vähentänyt tarvetta alleviivata työnantajan silmissä ilmiselvää (hakemuksen kerta täytettyäni) kiinnostusta työnkuvaa kohtaan? 😀

 

*Faktat pöytään – mainitse hakemuksessasi rohkeasti työnkuvan kannalta (em. esimerkissä toivottiin SAP-kokemusta) olennaisten vaatimusten puuttuminen; pyri kuitenkin vielä samassa lauseessa vakuuttamaan hakemuksen lukija kyseistä ”vajavaisuutta” kompensoivasta pätevyydestäsi. Kursivoitu lausahdus on poimittu suoraan avoimesta hakemuksesta, jolla ensimmäisen vuoden keväänä onnistuin kuin onnistuinkin nappaamaan oman alani työpaikan!

 

Hehkeätä helmikuun ensimmäistä viikkoa ja tsemppiä työnhakuun!

Ansku

Sivu 3 (10)12345...10...Viimeinen »