• Tositarinoita Turun yliopistosta

    Simo Repo

    Minä olen Simo. Opiskelen Turun yliopistossa muun muassa psykologiaa, taiteita ja filosofiaa. Pääaineeni on musiikkitiede jota opiskelen viidettä vuotta. Minusta elämässä tärkeää on kasvaa ihmisenä, tehdä sitä mitä haluaa ja elää täyttä elämää.

    Lue blogiani Katso esittelyvideoni

KIITOS

On koittanut maaliskuun viimeiset päivät, mikä tarkoittaa minun osaltani viimeisintä tositarinoita-kirjoitusta. Alkuvuosi oli lennokasta aikaa: täytin pyöreitä, muutin uuteen asuntoon, koin monia upeita tapahtumia ja tapasin paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Olen iloinen, että sain olla tekemässä tätä blogia, sillä ”jouduin” kirjoittamaan näistä mielenkiintoisista ja tärkeistä hetkistä elämässäni, taltioiden ne samalla itselleni kattavaksi päiväkirjaksi.

Haluan toivottaa tsemppiä ja jaksamista kaikille niille, joiden pääsykoeurakka on lähiviikkoina alkamassa. Vaikka kuka sanoisi mitä tahansa lannistavaa tai epäuskoista panettelua, niin muista, että kaikki on mahdollista juuri sinulle. Anna kaikkesi ja usko hyvään, niin unelmasi oikiksesta toteutuu. Nähdään Turussa syksyllä!

Kiittäen kaikkia lukijoita,

Arttu-Kasperi Kauppinen


Mikäli sinulle jäi jotain kysyttävää oikiksesta tai muuten haluat seurata elämääni sosiaalisessa mediassa, lisää minut Snapchatissa käyttäjänimellä ”arttukasperi”.

Vinkit oikiksen pääsykokeeseen?

Yhteishaku on päättynyt, toivottavasti kaikki muistivat sen tehdä. Vielä on jonkin verran aikaa pääsykoekirjojen julkistamiseen, mutta sitä ennen katseen voisi suunnata itse pääsykokeeseen. Koska en päivitä tätä blogia enää silloin, kirjoitan tässä postauksessa viisi mielestäni hyödyllisintä vinkkiä suoriutumiseen pääsykoepäivänä.

  1. Mene ajoissa paikalle: Koepäivä on muutenkin stressaava; suoritusta ei varmastikaan paranna se, että säntäät paikalle viimeisimmällä minuutilla, pyrkien löytämään oikeaa koesalia tai rakennusta. Tärkeintä on pysyä niin rauhallisena kuin vain on mahdollista ennen koetta ja kokeen ajan. Itse matkustin Kuopioon edellisenä päivänä, ja menin noin tuntia ennen pääsykoepaikalle, mistä oikea tila löytyikin suhteellisen vaivatta. Ehdin silloin vielä hivenen jutella tuttujeni kanssa ja vaihtaa viimeisimmät vinkit tulevaa varten.

 

  1. Hyvät eväät: Koesalissa tulet istumaan useamman tunnin vaatien raivokkaasti muistiltasi vastauksia. Aivosi kuluttavatkin valtavasti energiaa tämän koitoksen aikana, joten niiden tulee saada ravintoa tasaisesti päivän aikana. Minulla oli eväänä useampi palaa pitsaa, muutama suklaapatukka, kaakaojuomaa, irtokarkkeja, pähkinöitä, täytetty ruisleipä ja tietenkin iso pullollinen vettä. Kuulemma on hivenen kaupungista kiinni, kuinka paljon ja minkälaisia eväitä saa viedä (esim. tekstien tai allergioiden vuoksi), mutta minä toin niin paljon kuin huvitti. Kukaan ei kysellyt.

 

  1. Keskity omaan tekemiseen: Sillä ei ole mitään väliä, mille muiden koepaperit näyttävät, kuka lähtee ja mihin aikaan tai kuinka rennosti muut suhtautuvat kokeeseen. Kokeen ajaksi sulkeudut omaan neliömetriisi ja kuvittelet, ettei muita olekaan. Käytä korvatulppia, jos vain pystyt käyttämään niitä. Koita valita istumapaikka sellaisesta kohtaa, ettei sinun tarvitse kokeen aikana hirveästi nousta muita varten (rivien keskikohdat). Hakijoita on kyllä paljon, mutta suurella osalla aikaa ja keskittymistä menee liikaa muiden seuraamiseen, vainoharhaisuuteen ja panikointiin. Älä ole yksi niistä.

 

  1. Purkka: Useimpia pääsykoe stressaa hyvin paljon. Stressi saattaa olla niin voimakasta, että ajatukset menevät täydelliseen solmuun, eikä muistista tunnu virtaavan mitään opittua käyttöösi. Tämän vuoksi on vitaalia, että mukanasi on purukumeja. Purkan jauhaminen hämää aivosi luulemaan, että kaikki on hyvin, eikä elimistön stressitilaa tarvita. Miksi ihmeessä sinulla olisi aikaa pureskella jenkkiä, jos villigepardi olisi kimpussasi? Leukojen työstöliike poistaa pahimman stressitilan, tai ainakin lievittää sitä.

 

  1. Tsemppaa: Useamman tunnin kestävä koe on varmasti uuvuttava, ja mieli alkaa harhailla kohti lukuvapaita päiviä, jotka siintävät edessä. ET KUITENKAAN LÄHDE KOKEESTA ENNEN KUIN OLET ANTANUT ITSESTÄSI 150%. Kaikki se työ, jonka olet edellisinä viikkoina tehnyt, kaikki ne kerrat, kun olisit voinut olla kavereiden kanssa tekemässä jotain hauskaa, kaikki ne hermoromahdukset, jotka pääsykoeluku on aiheuttanut: näiden vuoksi istut salissa tappiin asti ja puristat viimeisenkin tiedon pisaran itsestäsi. Kun teet tämän, et myöhemmin ainakaan tunne, ettet olisi tehnyt tarpeeksi. Minulla viimeisimmän puolituntisen loppuspurtti toi arvioideni mukaan 5-7 pistettä lisää. Jos en olisi saanut niitä, en olisi ollut lähelläkään kolkuttelemassa oikiksen portteja. Älä luovuta.

KTM aka ”käytäväksi tie monikin”

Olen aina ollut huono lopetuksissa – eritoten puhelinkeskusteluiden, mutta loppujen lopuksi sama pätee mihin tahansa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tästäkin blogiin kirjoittelusta on muodostunut jo sen verta itsestäänselvyys, viikkorutiini, josta luopuminen tuntuu yllättävän vaikealta ja verraten kaihoisaltakin.

 

Viimeinen postaus kiteyttäköön kylterinä olon vielä kertaalleen omasta näkökulmastani. Sanalla (tai parillakin) sanoen voin todeta kuluneiden lähestulkoon neljän Turku- ja kauppisvuoden olleen heittämällä elämäni parhaimmat. Sana paras käsittää tässä yhteydessä paitsi suurimmat tunnemyrskyt ja romahtamiset myös unohtumattomimmat onnistumiset ja onnenhetket rakastumisineen. #kissmyturku ja sitä rataa, seuraavassa viimeinen katsaus tämän tytsyn opiskelijaelämään muutaman kauppiksessa opiskeluun kytkeytyvän omakohtaisen ”faktan” kautta!

 

Välillä olen kokenut (ja saanut kuulla) olevani kauppakorkeaan soluttautunut humanisti, mutta meitä on loppujen lopuksi todella monta. Matemaattisesta orientoituneisuudesta huolimatta valitsin lopulta kaikkea muuta kuin matikkaa käsittävät pää- ja sivuaineet; onneksi kauppakorkeaan sisään päästyään on kuitenkin aikaa pohtia ainevalintojaan ja tarvittaessa myös vaihtaa niitä, mikä tuli kyseeseen myös omalla kohdallani yritysjuridiikasta kansainväliseen liiketoimintaan vaihtaessani!

 

Pääaineen valinnasta

Muistan joskus yläasteella sanottaneen, kuinka tulevaa uraansa voisi karkeasti arvioiden suunnitella aineiden, joissa on niittänyt eniten menestystä, viitoittamana. Siirtyessäni lukioon tasan kympin keskiarvolla – ja myöhemmin lukion päästötodistukseni keskiarvon ollessa 9.5 – olin kuitenkin pattitilanteessa, ainakin mitä tulee kyseiseen oppiin.

Ratkaisu ”pulmaan”? Kauppakorkea.

Aloittaessani kauppiksen oli tiedekunnassamme tarjolla 12 eri pääainevaihtoehtoa, joista tosin on myöhemmin sukeutunut neljä tutkinto-ohjelmaa. Yhtä kaikki, kauppakorkea jos jokin tarjoaa potentiaalisen vaihtoehdon, mikäli kiinnostuksenkohteet sijoittuvat lukioaineista puhuttaessa akselille matematiikka-äidinkieli-vieraat kielet-psykologia-yhteiskuntaoppi-maantiede! Onpahan moni alun perin lääkikseenkin hakemassa ollut, mutta jostain syystä meidän opinahjoomme päätynyt, jäänyt sille tielleen! Talous kun on varsin yleispätevä ja yhteiskunnallisesti jokaisen kannalta merkittävä aihe, joten kiinnostuneisuus opintoja kohtaan syntyy yleensä melko lailla luonnostaan. 🙂

 

 

Rakkaudesta vieraisiin kieliin ja mielenkiinnosta kansainvälistä uraa kohtaan

Pystyn keskustelemaan sujuvasti neljää eri kieltä – suomea, ruotsia, englantia ja saksaa – käyttäen. Kunkin kielen sujuvuusaste on vaihdellut/vaihtelee aina kulloisenkin tilanteen mukaan, mutta koulumme kielitarjonnan ansiosta koen nykyään pystyväni entistä paremmin vaihtamaan kaikkien em. kielten välillä samassa vuorovaikutustilanteessa.

Kielten osaaminen mahdollistaa syvällisemmän kulttuurikokemuksen tarjoten muuten saavuttamattomissa olevan linkin natiivipuhujien ajatusmaailmaan! Olen aina tiennyt haluavani muuttaa uudelleen asumaan ja työskentelemään ulkomaille, ja tätä unelmaani on ennennäkemättömällä tavalla tukenut tiedekuntamme mieletön, vapaavalintaisten kurssien kielitarjonta. Vielen Dank, gracias, tack så mycket, thank you, KIITOS <3

 

 

Kiitokset tästä keväästä paitsi teille seuraajille myös kanssasomettajille <3

Ansku

Luokkaretkellä Vantaalla

Ainejärjestömme Lexin järjestämällä päiväretkellä vierailimme Vantaan Keskusrikospoliisin rikosmuseossa ja seikkailimme Prison Islandin huoneissa. Molemmat aktiviteetit kiehtoivat minua äärimmäisen paljon; olen lapsuuteni lukenut Pohjolan poliisi kertoo-kirjoja sekä muutenkin ollut valtavan viehättänyt Suomen rikollisuudesta, tämän lisäksi minun on pitänyt käydä huonepakotyyppisessä paikassa jo pitkään.

Vaikka odotin himpun enemmän pakopelihuoneasiaa, rikosmuseo paljastuikin päivän kohokohdaksi. Saimme opastetun kierroksen Suomen rikoshistorian poikkeuksellisiin ja tunnetuimpiin tapauksiin, sekä niihin liittyviin esineisiin. Minua suoranaisesti ahdisti nähdä Jokelan koulusurmissa käytetty ase makaamassa levollisesti paikallaan lasivitriinissä. Ajatukseni siirtyivät pakosti tuon aseen viimeisiin käyttöhetkiin, sen entiseen omistajaan ja hänen tekoihinsa. Tuo nyt niin merkityksettömälle ja rauhalliselle näyttävä metallimöykky on joskus tuhonnut useiden ihmisten elämän täydellisesti.

Museo on yleisöltä suljettu, ja vain poliisin eri sidosryhmiin kuuluvat henkilöt voivat siellä vierailla. Mielestäni käytäntö on hyvä, vaikka kannatankin julkisuutta mahdollisimman monissa asioissa. Minusta olisi nimittäin tietyllä tapaa vääristynyttä, jos näitä kauheuksia ihmiset voisivat vapaasti tulla pällistelemään. Ikään kuin museoon näytteille laittaminen ja suuret kävijämäärät olisivat kunnianosoitus rikoksen tekijöille. Lisäksi osa näytteillä oleviin tapauksiin liittyvistä henkilöistä on hengissä, eikä uhrien mielenrauhan ja elämän jatkumisen kannalta olisi varmastikaan hyödyllistä, jos heidän heikoimmilla hetkillään näin vapaasti retosteltaisiin. Museo oli kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen – olen todella iloinen, että sain siellä vierailla.

 

Rikosmuseolta jatkoimme viihdekeskus Flamingoon, missä menimme Prison Islandiin. Jakauduimme neljän hengen ryhmiin ja lähdimme kiertämään erilaisia huoneita, joissa oli lukuisia tehtäviä. Näistä tehtävistä oikein ratkaistuna ansaitsi aina tietyn määrän pisteitä. Kaikki kilpaileminen ja arvoituksien ratkominen ovat niin minun juttujani, joten itselläni ainakin oli aivan liian hauskaa. Jokaiseen tehtävään minulla ei kuitenkaan riittänyt, onneksi kaverit olivat mukana nokkelimmilla aivoillaan. Epäilen meidän olleen siellä tunnin (?) – aika kului niin ripeään tahtiin, ettei sitä edes huomannut. Loppujen lopulta meidän ryhmämme keräsi Lex-porukan parhaimmat pisteet, joten palkitsimme itsemme herkullisilla jäätelöannoksilla voiton kunniaksi!

Harrastuksen jatkamisesta opiskelupaikkakunnalla – case piano

 

Järkeväks ne mua kehuu, menestys viitoittaa tien

kaikki pelkkää julkisivuu, pohjaa itseltäni vien.

Sydän kahlittuna järkeen’ väliin jättää lyöntejä,

mut rytmihäiriöistä tiedän’ on vielä jotain, munkin sisällä.

 

 

Musiikin merkitys elämässäni on vaihdellut intensiivisistä 10 pianonsoittovuodesta Jenkki-high schoolin blues-voittoiseen kitarahifistelyyn. Pääasiallisen instrumentin vaihtelusta huolimatta yksi on kuitenkin pysynyt, nimittäin sanoitusten ja niihin (usein jälkikäteen) integroitujen melodioiden rustaaminen. Siinä missä joku ilmaisee itseään tanssin ja toinen draaman keinoin, olen aina kokenut kirjoittamisen parhaaksi terapiaksi. Vuosien saatossa olenkin päätynyt kirjoittamaan laulutekstejä paitsi pääainevalinnan vaikeudesta (oh yes! :D) myös parisuhteesta ja muista ihmissuhdekuvioista.

Pianoikävääni ovat ajoittaisten kotikäyntien (lue: Hyvinkää-visiittien) lisäksi helpottaneet niin Lappeenrannan kuin Turun aikaiset keikkatuokiot. Lappeenrannassa soitin taustamusiikkia koko vuosijuhlien verran, kun taas Turussa pääsin tosihommiin esimerkiksi pari viikkoa sitten Turun seudun ekonomien (valmistuneiden kauppatieteilijöiden etujärjestö) vuosijuhlassa. Molemmilla kerroilla minua pyydettiin mukaan puskaradion kautta, ts. joku oli kuullut pianonsoittotaustastani.

Valmistuin musiikkiopistotason D-tutkinnosta jo 15-vuotiaana, mutten sen koommin ole soitellut muuta kuin lähinnä harrastusmielessä. Esiintyminen on sinällään minulle sivuseikka, mutta yllätys- ja eritoten juhlamielessä rakastan kuitenkin musiikin tilaisuuteen tuomaa ”lisäpontta”. Koulumme tiloista löytyy sähköpiano, jota hyödynsin esimerkiksi poikaystäväni syntymäpäivän yhteydessä vuosi sitten soittaessani ja laulaessani tälle yksityiskonsertissa Kentin ”Utan dina andetag” -kappaleen.

 

Turun seudun ekonomien vuosijuhlatunnelmissa pari viikkoa takaperin

 

Taipumuksiaan kannattaa siis hyödyntää paitsi ”business”- myös henkilökohtaisessa mielessä, ja vaikken musiikkiharrastustani lukioaikaisen musikaali- ja kuoroyliannostuksen jälkimainingeissa ole varsinaisesti jatkanutkaan, löytyisi kauppakorkeakoululta esimerkiksi kuoro sekä ennen kaikkea Speksi, josta hieman lisää seuraavassa:

TuKY-Speksi on interaktiivista opiskelijateatteria tanssijoineen, bändeineen ja tietysti omstarteineen, ja sen tekemiseen osallistuu vuosittain yli 100 aktiivia

Sinä, joka palat innosta em. seikkoja kohtaan, käyhän tarkastamassa Speksi spekseineen osoitteessa http://speksi.tuky.fi/! Tämän vuotisen, järjestyksessään 10. Speksin näytökset ovat parhaillaan käynnissä, ja vaikka allekirjoittanut ei sinne lippuja ehtinytkään lunastaa, voin paitsi edellisvuosien katsojakokemusten myös Speksissä mukana olleiden ystävieni äänellä kehottaa jokaista musikaaliystävää huomioimaan Speksin myös hakuvaiheessa – three more days to go 😉

 

Tsemppiä maaliskuun viimeisen viikon koitoksiin! <3

Ansku

Hälsningar från Sverige – opintomatkojen aatelia

 

Yliopisto-opiskelu on monessa mielessä ihmisen parasta aikaa

Palasin juuri opintomatkalta Ruotsista. Laivamatkojen myötä reissuun tuli kaksi lisäyötä lisää, mutta toisaalta nuo hytissä aamun pikkutunneille venyneet keskusteluhetket reissuseurueen kesken olivat myös omiaan lisäämään yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Siinä missä opiskelijajärjestömme TuKYn lukuisat eri ainejärjestöt (suosittelen kurkkaamaan lisää osoitteesta http://www.tuky.fi/toimijat/ !) tapaavat järjestää vuosittain reissuja surffi- ja purjehdusmatkoista Venäjän ja Ranskan ekskursioihin (näin muutamia mainitakseni), oli tämänkertainen matka puhtaasti opintopainotteinen.

Kolmen opintopisteen ruotsin valinnaisella kurssilla opiskelimme ensin yhden periodin verran Ruotsin ominaispiirteitä historiasta talouteen ja kulttuuriin, jotka tentittyämme aloimme valmistautua Tukholmaan ja Uppsalaan suuntautuvaa opintomatkaa varten. Kahden päivän intensiivisen yritysvierailuissa juoksemisen jäljiltä olenkin paitsi aivan puhki myös läpeensä onnellinen kaikista niistä inspiroivista pratstundeista, joita matkan varrella kohtasimme!

 

Yksi Uppsalan yliopiston kirjastoista lintuperspektiivistä käsin

 

Seuraavan viikon agendalla onkin sitten puhtaasti kandin (puhtaaksi) kirjoitus, minkä lisäksi postailemme Artun kanssa viimeiset Tositarinoita-kuulumisemme yhdessä muiden somettajien kanssa. Tähänastinen matka on ollut mielestäni valtavan antoisa ja toivonkin, että kirjoituksistani on ollut hyötyä/inspiraatiota tuleville Turun yliopiston kävijöille!

 

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa toivottaen,

Ansku

Tähän on tultu

Elämästäni on tullut passiivista. Uusi asuntoni on niin mukava, etten halua poistua sieltä millään. Moni varhainen aamu venyykin pitkälle iltapäivään, katsellen ulos rakennustyömaalla puuhastelevaa kypäräkansaa. Mikään mauste ei saa ruokaa maistumaan paremmalle kuin muiden työnteon katseleminen. Pian saatan jo huomata, että urakoitsijat lopettelevat päivältä. Merkki on minulle sama. Jos mitään järkevää ei ole tähän mennessä aikaan saanut, ei tule myöhemminkään saamaan. Parempi jättää huomiseen.

Yliopisto on kirjaimellisesti kivenheiton päässä, joten luennoille minun tarvitsee herätä vasta kirkonkellojen lyödessä tasatunnin merkiksi. Luentojen loputtua säntään mahdollisimman nopeasti kotiin, kaikki mahdolliset tauot käytän taivaallisiin nokosiin. Aina on oikea aika päiväunille. Ulkona on usein kurja sää, joten kerran sisälle tultuani en enää sieltä tahdo poistua. Lämmin viltti ja hyvä kirja houkuttavat paljon enemmän kuin loskassa tarpominen tihkusateen piiskatessa kasvoihin. Kauppaan on lyhyempi matka kuin koululle – usein en sinnekään jaksa, sillä pakastimeni on täynnä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta syötävää.

Minun suurin odotukseni on Ted Mosbyn tapaan eläkkeelle pääseminen. Minnekään ei ole kiire, mitään ei ole pakko tehdä, kenellekään ei olla vastuussa. Olen saavuttanut pitkälti unelmani 60 vuotta etuajassa En pidä haittana, vaikka terveyteni, sosiaaliset suhteeni tai ylipäätään koko elämä kärsisi. Kotona hyvä, muualla huono.

Opiskelijatapahtumat ovat herkkua

Tapahtumia ja erilaisia tilaisuuksia opiskelijoille järjestetään joka viikko useita. Järjestäjänä toimii yleensä oma ainejärjestö, mutta myös toinen ainejärjestö, tiedekunta tai muu toimija voi hyvin olla järjestäjänä. Opiskelijoiden tapahtumat perustuvat tyypillisesti alkoholinkäytön ympärille, mutta onneksi on useita muita tapahtumia, joiden kantavana teemana ei ole juominen. Osallistuin tällä viikolla kahteen tällaiseen, herkkuapproille ja vankilavierailulle.

Herkkuapprot oli jonkin ainejärjestön (en ikinä kuullut minkä) järjestämä vuosittainen tapahtuma, jossa kierretään turkulaisia kahviloita ja ravintoloita. Osallistujat saavat passin, jota näyttämällä näissä tietyissä kahviloissa saa alennuksia tuotteista, joita ostamalla ansaitsee leiman passiin. Itse en ollut ilmoittautunut tapahtumaan, vaan varjoilin kavereideni taustalla. Alennuksia minulle ei siis passittomana tullut, mikä ei sinänsä haitannut, sillä ostin vain yhdestä paikasta churroja. Ehkä hyvä, sillä olin ainoa, joka ei potenut herkkupäänsärkyä. Aurinkoisena päivänä oli kuitenkin hauskaa kulkea keskustassa, uskalsimme jopa Aurajoen jäälle!

Ainejärjestömme järjesti vierailun Turun Saramäen vankilaan. Retki oli varsin suosittu, kaikille halukkaille ei riittänyt paikkoja. Tutustuminen oli alusta alkaen todella mielenkiintoinen. Meidät tarkistettiin kuten kenet tahansa vankilassa vieraileva tarkistettaisiin. Kuljimme metallinpaljastimen läpi ja maailman suloisin huumekoira haisteli jokaisen yksitellen. Aluksi kuuntelimme yleistä esittelyä vankilasta organisaationa sekä yleisiä tietoja. Tämän jälkeen pääsimme todella kattavalle kierrokselle vankilan eri tiloihin ja paikkoihin. Kokemus oli todella ainutlaatuinen ja opintojen ja tulevaisuuden kannalta merkittävä. Tuomarin on hyvä tietää, millaiseen paikkaan hän tuomitsee ihmisiä useiden vuosienkin ajaksi.

Itse en ole ottanut hirveästi osaa tapahtumiin. Syynä tälle on useimmiten ollut kiireet ja oma mukavuudenhaluisuus. Useat tapahtumat sijoittuvat ilta-aikoihin, mikä on ristiriidassa omien pyrkimysteni kanssa. Minä kun mielelläni vietän illat kotona villasukat jalassa särpien teetä ja katsoen Suomen kaunein koti-tyylisiä ohjelmia. Kaikille sopivia tilaisuuksia ja tapahtumia kuitenkin aivan varmasti löytyy, minullekin peräti jopa nämä kaksi yhden viikon aikana!

Hakukohteen valinnasta ja luopumisen vaikeudesta – matka Lappeenrannasta Turkuun

On meillä SaiPa, Saimaa ja teekkarit!

Minulle aukenivat siis ovet Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa heti yo-kirjoitusten jälkeisenä syksynä. Ko. yliopisto ei ollut ykköshakukohteeni, mutta päätin siitä huolimatta antaa Lappeelle mahdollisuuden – ja näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä että annoin, sillä niin monta ihanaa muistoa ja tuttavuutta tarttui lopulta kyseiseltä ajanjaksolta matkaani!

Joulun jälkeen sanoin kuitenkin heipat vedyille ja atomeille, sillä au-pair-hakemukseni oli tärpännyt, ja viettäisin seuraavat kolme kuukautta Saksassa! Haikeista fiiliksistä huolimatta, neljässä kuukaudessa meille oli nimittäin ehtinyt muodostua todella tiivis kaveriporukka, jätin Lappeenrannan ja suuntasin kohti uusia teitä ja unelmia.”

 

Runsaasti huomiota osakseen keränneet, kustomoidut haalarini. Eritoten Turun AMK:n insinööriopiskelijat (?), joiden haalarit ovat puoliksi mustat puoliksi neonvihreät (paljonkin omiani muistuttavat), tapaavat tuon tuosta ihmetellä haalarieni alkuperää 😀

 

Edellä ajatuksia toiselta hakukeväältäni eli vuodelta 2014. Paitsi alan valinta, myös opinahjojen hakujärjestyksen laatiminen puhututtaa tässä vaiheessa kevättä. Kuten olen aiemmissa kirjoituksissani todennut, opiskelin tosiaan yo-kirjoitusteni jälkeisen syksyn, ts. syyslukukauden 2013 kauppatieteitä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Jossain toisessa elämässä olisin varmasti jäänytkin Lappeeseen, mutta jostain syystä olin itsepintaisesti päättänyt haluavani viettää tulevat opiskeluvuoteni Suomen Turussa. En ole luonteeltani mikään mahdoton jääräpää, pikemminkin päinvastoin, mutta tietyissä seikoissa olen huomannut olevani ehdottomista ehdottomin.

Vaikka nykyisen ja entisen kotikaupunkini välimatka on Suomen mittakaavassa huomattava, olen silti ollut enemmän kuin harmissani siitä, etten tähän päiväänkään mennessä ole saanut aikaiseksi vierailla entisellä opiskelupaikkakunnallani. Näin ollen eräänlainen ympyrä sulkeutuu kohdallani kuukauden kuluttua suunnatessani vihdoin ja viimein yhden yön visiitille tarkastamaan, mikäli Saimaan rannat ovat yhä yhtä kauniita kuin viisi vuotta takaperin! Lappeenranta tarjosi omalla tavallaan viehättävän kampusympäristön kaukana keskustan melskeestä, mutta oleiluni aikana solmimiani ystävyyssuhteita lukuun ottamatta en ole katunut päätöstäni ”vaihtaa” yliopistoa. 🙂

Olen onnekseni tavannut pari muutakin tuuliviiriä, jotka ovat puolen vuoden/vuoden opintojen jälkeen ottaneet suunnakseen Turun esim. juuri Lappeenrannasta, Oulusta tai Vaasasta käsin. Vaikka kaiken järjen mukaan tärkeintä – ja meriitti jo sinänsä – on päästä opiskelemaan, on mielestäni jokaisella kuitenkin mahdollisuus hienosäätää ja viilata omia valintojaan, kunhan toiminta ei vahingoita muita. Nimimerkillä oman lähtöni Lappeenrannasta olisin voinut hoitaa hienovaraisemminkin (lue: ei puskista tulleena tunnevyörynä itsenäisyyspäivän juhlissa), mutta annettakoon tuo anteeksi 19-vuotiaalle itselleni. Sydämensä kuunteleminen pätee myös opiskelupaikan valintaan – klisee, jota viljelen ja tulen viljelemään jatkossakin! <3

 

Siskolta saatu piristys kandirupeaman keskelle <3

 

Oikein antoisaa alkanutta viikkoa – unelmat on tehty saavutettaviksi, joten mikäli unelmissasi siintää Turun kauppakorkea, make it happen!

Ansku

Kauppikseen (ja miksei muihinkin opinahjoihin) hakevan tärpit vol. 2

 

4. Virikkeitä muistin tueksi

Mielestäni parhaita muistin stimuloijia ovat yksiselitteisesti värit. Muistan jo ala-asteella vannoneeni värien nimeen, sillä ne triggeröivät aivojen muistialueita aivan eri tavoin verrattuna täysin mustavalkoiseen tekstiin. Omalla kohdallani värien käyttö on edennyt jopa niinkin pitkälle, että olen päätynyt värikoodaamaan kaikki opiskelemani aineet kalenterissani. Olen pyrkinyt hyödyntämään ko. taipumustani myös oppimisen suhteen; näin ollen esim. kuullessani sanan ”markkinointi” katson edessäni olevaa yliviivauskynävalikoimaa pohtien, mikä väreistä assosioituisi parhaiten ko. sanan kanssa. Markkinointi sai (muistaakseni) näin ollen osakseen pinkin, johtaminen oranssin, laskentatoimi sinisen ja matematiikan kirja vihreän värin. Tiedä sitten, onko kyseinen assosiaatiohakuisuus vaikuttanut suuntaan tai toiseen numeromielessä, mutta hallittavien kokonaisuuksien kirjon kasvaessa olen todennut kyseisen kikan todella käteväksi ja – kuten sanottu – muistamista edesauttavaksi!

***

5. Valmennuskurssin tarpeellisuus

Muistan elävästi, kuinka hieman itseäni vanhempi Turun kauppakorkeassakin opiskellut perhetuttuni sanoi minulle aikoinaan, että älä Ansku ihmeessä mene turhaan istumaan valmennuskurssille – pääset kyllä paitsi papereittesi myös tahdonvoimasi puolesta sisään ilmankin. Nämä sanat mielessäni en näin ollen osallistunut kumpanakaan pääsykoekeväänäni valmennuskurssille saati tilannut itseopiskelumateriaalia. Yksi keskeinen syy valmennuskurssin välttelylle lienee myös ollut se, että olisin paradoksaalisesti ahdistunut kurssin lukuaikatauluista, en niinkään sisuuntunut kanssatoverien ”sykkimisestä”.

Tarkemmin muistellessani oli toinen taustatekijä kurssien väliin jättämiseen rahallinen tilanne; olin vastikään ollut lukiovaihdossa, joten vanhempieni ”Ansku-budjetti” oli sanalla sanoen loppuun kulutettu siskojeni vastaaviin verrattuna. Näin ollen – kuten kirjoitin jo omaan asuntoon -postaukseni yhteydessä – päätinkin säästää rahani johonkin vielä mielekkäämpään ja oikeasti tarpeelliseen, sillä mikäli tilastoja ja perhetuttuani kävi uskominen, olivat kauppakorkean ovet avoinna myös omine neuvoineen tietä luoviville!

Siinä missä moni kaverini on todennut valmennuskurssien keskeisen annin liittyneen nimenomaan vertaistukeen – ja osin kilpailuunkin – lukurutiinin suhteen, tiesin ts. omalla kohdallani kyseessä olevan ainoastaan sudenkuoppa. Kaiken kaikkiaan huomasin nimittäin jo lukioaikana lukutottumuksieni olevan hyvin normista poikkeavia (lue: vähäisiä); siinä missä suomi24-keskustelupalsta, jolle en toivoisi pahimman vihamiehenikään kuunaan eksyvän, tarjoili jo abikeväänä verraten kuumottavia debatteja Laudaturiin riittävästä lukumäärästä, pysyin onnekseni ko. sivustolta visusti poissa pääsykoekeväideni aikana. Loppujen lopuksi jokainen kun on oma yksilönsä vaatien täysin toisistaan poikkeavat lukumäärät ja -vauhdin optimaalisen lopputuloksen saavuttamiseksi 🙂

 

 

Ihanaa sunnuntain jatkoa toivottaen,

Ansku

Sivu 1 (9)12345...Viimeinen »