• Tositarinoita Turun yliopistosta

    Simo Repo

    Minä olen Simo. Opiskelen Turun yliopistossa muun muassa psykologiaa, taiteita ja filosofiaa. Pääaineeni on musiikkitiede jota opiskelen viidettä vuotta. Minusta elämässä tärkeää on kasvaa ihmisenä, tehdä sitä mitä haluaa ja elää täyttä elämää.

    Lue blogiani Katso esittelyvideoni

Meille valehdeltiin

Kyllä on saanut silmä tarkkana seurailla poliittista kenttää viime aikoina. Hallitus leikkaa opiskelijoilta ja tieteeltä ennätyssummia. Miten tässä rytäkässä käy sivistyksen? Nyt tuntuu, että koulutusta pidetään vain välinearvona tuottavan ammatin hankkimista varten. Aivan kuin päättäjillemme ei olisi merkitystä sillä, että ihmiset osaisivat käyttää omaa ajatteluaan. Sivistys ei ole vain yleistietoa. Sivistys ei ole sitä, että tiedät mikä on maailman pisin joki, tai montako geeniä ihmisellä on. Sivistävä koulutus antaa ihmiselle välineen annetun informaation kyseenalaistamiseen – ajattelemiseen omilla aivoilla. Ja tämän välineen poliitikot nyt haluavat meiltä viedä pois.

Lue lisää

Mitä Turussa voi tehdä – historiallinen näkökulma

Olen ollut melkein koko viikon flunssassa. Ehkä ensi viikolla olen jo kunnossa. Kun on tällä tavalla neljän seinän sisällä vankina, on välillä mukava siirtää ajatukset jonnekin aurinkoiseen ulkoilmaan ja muihin mukavampiin tapoihin viettää aikaansa. Turku on historiallisesti runsas kaupunki, jossa eri aikakaudet ovat hienosti näkyvillä ulkona ja sisätiloissa. Listaan tässä muutaman hyvän kohteen.

Lue lisää

Flunssa iski – mutta ei se mitään

Kurkkuuni koskee. Kun painelen sitä, tunnen imusolmukkeitteni turvonneen. Oloni on kuumeinen ja kehno, vaikka vielä eilen olin hyvässä vedossa. Oireet ovat selkeät: viime yön aikana puhjennut flunssa on vienyt voimat. Ei auta muu kuin pysytellä neljän seinän sisällä. Miten käy nyt opiskelun? Teepannu liedelle ja suunnittelemaan tulevan viikon strategiaa!

Lue lisää

Mitä ovat tuutorit?

Ensimmäisiä kohtaamiani asioita yliopistolla olivat tuutorit. Tuutorit ovat opiskelujaan aloittavien opiskelijoiden opastajia ja neuvojia. He yleensä ovat sen aineen pääaineopiskelijoita, jonka uusia opiskelijoita tuutoroivat. Tuutorit kertovat erityisissä tuutoritapaamisissa kaikkea tärkeää ja tietämisen arvoista uusille opiskelijoille. He vievät fuksit, uudet opiskelijat paikkoihin, jotka heidän täytyy tietää, kertovat opiskelukäytännöistä ja kaikenlaisesta muustakin, harrastusmahdollisuuksista ja sen sellaisesta.

Lue lisää

Hitsi! Namu humanisti opiskelijahaalareissa!

Opiskelijahaalarit ovat perinne. Ne ovat saaneet alkunsa teekkariopiskelijoilta ja sieltä levinneet muittenkin yliopisto-opiskelijoiden käyttöön. Viimeaikoina myös ammattikorkeakouluissa on alettu pitämään haalareita jonkin verran. Haalarit ovat eräänlainen heimovaate, ne yhdistävät opiskelijat yhteen oppiaineittain ja maanlaajuisestikin. Opiskelijahaalarit ovat luontainen jatkumo ylioppilaslakille. Opiskelijahaalareita seuraava opiskeluun ja akateemiseen maailmaan liittyvä vaate voikin olla sitten tohtorinhattu.

Lue lisää

Sitsaamaan!

Sitsit ovat mielestäni olleet yksi hauskimmista opiskelun ulkopuolisista aktiviteeteista yliopistolla. Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja lauletaan ja pidetään puheita. Tapoihin kuuluu, että sitseille pukeudutaan siististi, miehet pukuun ja naiset iltapukuun. Paikalle on ehdottomasti saavuttava ajoissa. Pöydissä noudatetaan tarkkaa etikettiä, muistetaan skoolata oikeassa järjestyksessä, pyydetään kohteliaasti puheenvuoroa ja kunnioitetaan sitsien isäntää, emäntää ja laulunjohtajaa. Jos käytöstapoja ei noudata, kärsitään asiaankuuluva rangaistus. Kuulostaa hauskalta, eikös?

Lue lisää

Opiskelijaruokavinkki

Mitä aina niin varattomat opiskelijat tekevät ruoaksi? Makaronia ja tonnikalaa tietysti! Täytyy vaan muistaa, että tonnikala on kallista. Siksi kannattaakin kokeilla makaroniin toisenlaista lisuketta, josta saa mukavaa vaihtelua tonnikalalle – nimittäin lihapullat. Lihapullia saa edullisesti valmiina kaupasta ja niistä saa todella maistuvan aterian, kun osaa tehdä hyvän kastikkeen. Tässä erään kastikkeen ohje. Se on tavallaan itse kehittämäni, vaikka onkin hyvin geneerinen jonkinlaisen ruskean kastikkeen ohje.

Lue lisää

Videoluennot – tulevaisuus on täällä!

Tiedättekö mikä on hienoa? Kun ulkona on hirveästi pakkasta, ja täytyisi opiskella, ei tarvitsekaan lähteä tarpomaan liukkaille lumille, vaan psykologianluennoilla voi tavallaan olla myös kotona. Se on mahdollista, koska yliopistojen psykologianopetus tapahtuu verkossa videoluentojen kautta.

Lue lisää

Työnhakua ja katse tulevaisuuteen

Tuntuu jotenkin erikoiselta, näin ensi vuotta silmäillen, että haen töitä ensi kertaa pitkään aikaan yli kesän pituiselle jaksolle. Olen jo niin varma omasta valmistumisaikataulustani, että katselen työpaikkoja, joissa töitä olisi pitemmällekin kuin elokuun loppuun. En ilmeisesti enää aio palata yliopistoon, ainakaan kovin täysipäiväiseksi opiskelijaksi. En oikeastaan edes muista milloin viimeksi tilanteeni olisi ollut tällainen, mutta se tuntuu mukavalta vaihtelulta.

Lue lisää
Sivu 2 (4)1234